Mekes Oy - neuloista vetureihin

Blogin alkupuolella mainitsin suht tuntemattoman lukkovalmistajan, suomalaisen Mekeksen. Mekestä ei tosin enää ole, yhtiö on vaihtanut nimeä ja omistajaa jo useasti. Mutta Mekeksen perintö elää ja vaikka yrityksen nimi onkin muuttunut, on toiminta silti pysynyt metallipuolella. Mekeksen historiasta on kasattu yrityshistoriakirja nimeltään "Mekeksestä Metsoon ja Hollmingiin --- Parkanon Konepaja 1963-2003", jollaisen sain ystävällisesti postitse Vesa Virtaselta. Kiitokset Vesalle mielenkiintoisesta palasesta ja tietopaketista Suomen metalliteollisuuden historiaa :)

Mekes Oy oli pienten ja keskisuurten metalliteollisuuden alan yritysten yhdistymä, jonka perustuskokous pidettiin Helsingissä 14.4.1962. Vuotta myöhemmin, 10.6.1963 pidettiin harjakaisia, jossa presidenttimme Urho Kekkonen oli myös paikalla. Tästä alkoi Mekes Oy:n taipale ja kaiken metallisen kuviteltavissa olevan valmistus Suomessa. Myöhemmin oli suunnitteilla aloittaa BMW autojen tuotanto Suomessa, mutta homma eteni vain muutamiin protoihin ja tyssäsi taloudellisiin ongelmiin ja osittain Valmetin omaan tuotantoon.

Jollei Mekes sytytä, niin Parkano Oy (ent. Mekes Oy) valmisti Rajasalmen sillan vuonna 1971, jolloin uutisoitiin siitä, kuinka Pyhäjärvellä Nokian ja Pirkkalan välillä ajelehti tuuliajolla 70 metriä pitkä ja 275 tonninen sillan keskilohko myrskytuulen riuhdottua kiinnitykset irti.

Tietysti jossain vaiheessa Mekeksen historiaa yritys ehti tehdä myös lukkoja. Näistä tämän artikkelin ajattelinkin kirjoittaa, mutta nyt kun tietoa on itse yrityksestäkin (kiitokset Vesalle vielä kerran!), niin kirjoitinpa tuon alun. Näin on kaikilla edes jonkinlainen käsitys siitä, mikä Mekes Oy oikein oli ja mitä se teki.

En vielä tiedä, että oliko Nivalassa Mekeksellä oikeasti erillinen lukkotehdas vai oliko vain kyseessä Nivalan tehtaalla tehdyt lukot, mutta suomalaista tuotantoa kumminkin. Tuossa viereisessä kuvassa näkyy omat Mekeksen lukkoni, vasemmalla riippulukko avaimensa kera ja oikealla puolella huonekalulukko täydellisine osineen, eli pahvipaketti, itse lukko, kahdet avaimet, vastarauta ja avainkortti. Melkeinpä harmittaa, ettei noin nostalgisia pahvipaketteja enää tapaa missään nykypäivän tuotteessa. Nykyään kaikki on niin muovipinnoitettuja ja kiiltävän kukertavia järkyttävän pienine teksteineen, että oikein pahaa tekee tällaisen yksinkertaisen jälkeen.

Otetaan nyt ensin tarkastelun alle Mekeksen valmistama huonekalulukko, kun siitä puhetta tuli. Kyseessä siis on pieni niittamalla kasattu lukko, jossa on samassa lukitustelki. Tämän niittauksen takia en pysty lukkoa avaamaan hajoittamatta ja koska kysessä on vanha, ei enää valmistuksessa oleva lukko täydellisine osineen, en haluakaan alkaa leikkelemään tuota auki.

Tämän tyyppinen lukko on tarkoitus kiinnittää yleensä laatikostoon tai kaapiston oveen, jolloin avaimenreikä näkyy ulos ja lukko on rungostaan ruuveilla tai nauloilla kiinnitetty laatikon tai oven sisäpintaan. Kuvassa näkyvä vastarauta on tarkoitettu ruuvattavaksi laatikoston reunaan. Tämä estää laatikon riuhtaisun auki ilman suurempaa voimaa, kun lukko on lukittuna. Vastaraudan ruuvinreiät on senkattu, jotta ruuvinpää ei jäisi koholle asennettaessa. Vastarauta ja itse lukko ovat muuten ainoat paketissa, joihin ei ole laitettu Mekeksen logoa tai nimeä.

Mekeksen avaimet ovat vähintäänkin omaperäiset. Väristä en tiedä, että miten tai mistä se on peräisin, mutta se näyttää pinnoitetulle, koska näin keltaista messinkiä en ole tavannut eikä avaimessa näy messingille tyypillistä tummumista. Avaimissa näkyy selvästi saman tyylinen timanttikädensija kuin Abloyn Classic avaimissa, mutta avaimen koristelu on erilainen. Reunan kohoumat jatkuvat avaimen olkapäihin asti ja molemmin puolin avainta kulkee pituusakselin suuntaisesti yksi kohouma olkapäästä avaimen kärkeen asti, antaen avaimelle profiilin. Parhaiten tuo profiili näkyy seuraavassa kuvassa avaimenreiästä. Profiili ei ole symmetrinen eikä peilikuva, joten avain menee lukkoon ainoastaan yksinpäin. Tämä on hieman miinusta käytettävyyden kannalta, etenkin kun avaimessa ei ole selkeästi erotettavissa olevaa puolta. Mekeksen logo on kädensijassa toisella puolella avainta kohokuviona ja toisella puolella lukee kohokuviona "Made in Finland" ja "MEKES PAT". Näistä ei kuitenkaan ole tunnistukseen normaalissa käyttötilanteessa, koska sormet peittävät ne alleen.

Avaimista ja avainkortista voidaan myös päätellä lukon sisäistä toimintaa ja tämä on varsin hyödyllistä tässä tapauksessa, koska lukkoa ei saa purettua. Avainkortti kertoo, että tämän lukon avainten leikkausnumerot ovat 123322. Tästä siis ilmenee, että lukossa on kuusi aktiivista osaa, jotka määräävät avaimen.

Itse avaimenreikään kurkistettaessa näkyy kasa levyn reunoja. Jos koskaan on nähnyt kuinka AVA-lukko toimii, on tämän toiminta identtinen. Tätä vahvistaa osaltaan myös tuon avainkortin leikkausnumerot, josta voi nähdä kolmea erilaista leikkausta käytettävän. AVA-lukoissa sama homma, kolme leikkausta. Avain siis käännettäessä siirtää vierettäisiä haittalevyjä lomittain toisiinsa nähden leikkauksen osoittaman määrän. Jos avain on oikea, on kaikki haitat samassa linjassa sisemmän sylinterin kanssa, jolloin tuo sylinteri pystyy kääntymään lukon sisällä ja lukko aukeaa. Avainta poistettaessa avain työntää haittalevyt takaisin alkuperäiseen asentoon, jolloin sisemmän sylinterin reunasta ulostyöntyvät haitat estävät sen kääntymisen ja näin lukko on taas lukitussa tilassaan.

Tämän tyyppisen lukkomekanismin tiirikointi on suht hankalaa pienen avaimenreiän takia ja lomittain liikkuvien levyjen takia. Toisaalta, tällaista lukkoa ei tarvitse tiirikoida välttämättä, sillä jos avaimessa on olemassa vain kolmea erilaista leikkausta ja kuusi kohtaa leikkauksille, on erilaisia avaimia olemassa vain 729 kappaletta.

Viereisessä kuvassa näkyy sama avainkortti kääntöpuolelta, eli samma på svenska. Suomihan on kaksikielinen maa, joten ohjeet ovat myös ruotsiksi. Sitä samaa tuossa muistutetaan, eli säilytä tämä avainkortti, koska avainnumeroa ei ole merkattu avaimiin, vaan ainoastaan tähän korttiin.

Tämän lukon pahvinen pakettikin on sekä suomeksi että ruotsiksi. Paketti on miellyttävän näköinen sinisine teksteineen ja antaa selkeän kuvauksen sisällöstään sekä siitä, kuka on valmistaja ja missä tuote on valmistettu. Nykypäivänä vastaavassa tuotteessa varmaankin vilkkuisi ledit ja härpäkkeet, kun ohi kävelet.

Toinen Mekeksen valmistama lukko joka minulta löytyy, on riippulukko. Tästä puuttuu paketti, avainkortti ja toinen avain, mutta lukko on toimiva, suht kohtuullisessa kunnossa ja avain on ehjä, vaikkakin tummunut. Riippulukon runko on messinkiä ja sanka terästä. Sanka on hieman pintaruosteessa, mutta alkuperäistä väriä näkyy sangan päissä, jahka tuo avataan. Tuosta viereisestä kuvasta muuten näkyy pieni vaalea pyöreä läiskä/painautuma sangan oikeasta jalasta hieman vasempaan alaviistoon katsoessa. Kyseessä on pieni tulppa, joka on puristamalla tai lämpölaajentumisen avulla tungettu paikoilleen ja sen tarkoituksena on peittää valmistamisen aikana porattu reikä. Reikä voi olla pelkästään valmistamiseen liittyvä "sivutuote" tai sen takana on avainpesää kiinni pitävä lukitustappi tai mutteri. Koska tätäkään en aio pilkkoa, niin henkilö joka omistaa läpivalaisulaitteet ja ystävällisesti haluaa auttaa, voipi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen :)

Mekes riippulukon ulkomuoto on hyvin perusmallinen sivulta päin katsottuna, eli köntti metallia, josta työntyy sanka ylhäältä. Alareunassa kiertää millin tai pari syvä uurre, jonne on kaiverrettu "MADE IN FINLAND" ja toiselle puolelle "MEKES PAT.".


Kuitenkin kun lukkoa katsoo ylhäältäpäin (tai alhaalta), on lukon ulkomuoto todellakin omaperäinen: Ensimmäisenä tuli mieleen ruumisarkku. Todennäköisimmin tähän muotoon on päädytty, koska avainpesä on paksu, pyöreä ja sijaitsee tuon leveimmän kohdan keskellä ja muualla ei tarvitse materiaalia yhtä paksulti olla. Eli on säästetty materiaalikustannuksissa ja samalla saatu yksilöllinen ulkonäkö, jonka voi tunnistaa jo kaukaa.

Riippulukon sanka on umpiterästä ja helpoiten sen päättelee pinnassa olevasta ruosteesta ja sangan painosta. Toisena vihjeenä toimii sangassa hieman huonosti näkyvä meistaus "KARKAISTU". Toisella puolella sankaa lukee sama teksti eri kielellä, eli "HARDENED". Sangan paksuus on 8mm, eli vaatii leikkaamista varten enemmän kuin sivuleikkurit.

Avain on tässä lukossa samanlainen kuin tuossa huonekalulukossa, eli samanlainen profiili, koko ja tyyli. Ainoastaan leikkaukset ovat erilaiset, mikä onkin suht loogista, koska näitä ei ole sarjoitettu. Avaimesta on havaittavissa kärjessä lievää kulumista, eli tämä lukko ja avain on ollut käytössä aikanaan. Avain on tummunut kauttaaltaan, ainostaan vasemmassa reunassa näkyy leikkauksien reunat kirkkaina. Tämä kyseinen reuna on se, joka ottaa haittalevyihin kiinni lukkoa avatessa, joten se on alttiina kulumiselle.

Tässä oikealla näkyvässä kuvassa avain on työnnetty noin puoliväliin matkaansa. Rakenteestaan johtuen avaimen sisään ja ulos liikkeet ovat käytännössä kitkattomat, joka takaa pitkän eliniän sekä avaimelle että lukon sisäiselle rakenteelle. Ainoastaan siinä vaiheessa kun lukko on aukeamassa, tuntuu selvä vastus ja sitten avainpesä nytkähtää pikkuisen vielä ja lukko kääntyy auki. Tämä ilmiö johtuu siitä, kun kaikki haittalevyt eivät ole kohdillaan yhtäaikaa, jolloin jokin levyistä hieman kanttaa vastaan ennen asettumistaan. Jos lukko vain on oikeaoppisesti voideltu, ei tästä aiheudu mitään merkittävää kulumista.

Tuosta kuvasta myös näkyy, kuinka avainpesän ympäri menee pieni uurre. Joko avainpesän "korkki" on tähän niitattu puristamalla tuon reiän reuna ympärille prässissä tai se on juotettu.

Toinen yksityiskohta, joka löytyy yleensä jokaisesta riippulukosta ja josta ihmiset yleensä kysyvät, ovat nuo kaksi pientä reikää pohjassa, molemmissa päissä lukkoa. Ne ovat reikiä veden poistumista varten. Jos kuvitellaan, että lukko on ulkona normaalissa asennossaan, eli sanka ylöspäin ja alkaa sade, niin vesi menee sangan ja lukkorungon väliin ja jää sinne, ellei noita pieniä reikiä olisi porattu. Nuo siis estävät veden kertymisen sangan päiden alle, jolloin sangan ruostuminen hidastuu, kun vesi ei jää lillumaan lukon sisään. Tämän takia riippulukkoja huoltaessa tulisikin puhdistaa vaikka hammastikun ja liuottimen kera nuo reiät, jotta ne toimisivat tehtävässään. Tämänkin lukkoyksilön reiät olivat rasvaista möhnää täynnä, joka irtosi asetonilla huuhdellessa hyvin.

Johtuen avainpesän epäkeskisestä sijainnista, on tässä lukossa tehty sangan kaksoistelkeävä rakenne erilainen sangan molemmissa päissä. Kuvassa vasemmalla puolella näkyy sangassa puoliympyrän mallinen leikkaus. Tämä kertoo teräskuulalukituksesta ja totta tosiaan, kun sangan ja lukkorungon väliin kurkkaa, siellä näkyy pyöreä teräskuula heilumassa. Tämä teräskuula pääsee liikkumaan poispäin sangasta ainoastaan silloin, kun avainpesä on käännetty auki asentoon, jolloin avainpesän perällä oleva pieni syvennys tulee linjaan tuon teräskuulan kanssa. Kun katsoo tarkkaan, voi huomata että sangan paksuus tuon puoliympyräleikkauksen alla ei ole sama kuin yllä. Tämä siksi, että teräskuula auki asennossakin jää hieman näkyville ja tuon sangan pitää luisua siitä ohi. Sangan piilossa olevassa osassa menee pieni ura sangan ympäri, joka mahdollistaa sangan pyörimisen vapaasti silloin, kun sanka on ylhäällä. Sen alapuolella sanka on jälleen 8mm paksu, joten teräskuulan ansiosta sanka pysyy lukkorungossa kiinni auki ollessaankin.

Kun tarkastellaan sangan toista päätä ja lukossa sille varattua reikää, voidaan ymmärtää miksi tässä päässä on lovi eikä puoliympyrä. Sangalle tarkoitetusta reiästä näemme avainpesän perän, jossa pari milliä yläreunasta kiertää ura ja avainpesän reunasta on lohkaistu pieni pala pois. Kun lukko lukitaan, kääntyy avainpesä ja tuo reuna kääntyy sangassa olevaan loveen ja näin lukitsee sangan tämän pään paikoilleen. Viereisistä kuvista näkyy myös tuon teräskuulapuolen kavennettu kohta sangasta selkeämmin.

Tällaisia Suomessa siis on 1960-luvulla valmistettu ja myyty Abloyn lisäksi. Itselläni ei tosin tietoa ole Mekes Oy:n valmistamien lukkojen levinneisyydestä, yleisyydestä, hintatasosta siihen aikaan saatika siitä, että kuinka paljon näitä Suomessa on ylipäätään jäljellä varastoissa tai käytössä. Ja tosiaan, jos jollakulla lukijalla on läpivalaisuun vaadittavat laitteistot tai tuntee jonkun joka voisi auttaa selvittämään Suomen lukkohistorian sisältöä, niin ottakoon yhteyttä tuolta oikealta löytyvään sähköpostiosoitteeseen tai kirjoittamalla kommentin tähän artikkeliin. Vaihtoehtoisesti jos joltakulta löytyy Mekes Oy:n lukkoja lisää erilaisia tai lukko osissa, olisin kiinnostunut lisätiedoista ja etenkin kuvista.

Kiitokset mielenkiinnosta!

Tiirikointi.net

Nyt kun kesäloma alkaa olla ohi ja kovimmat helteet takanapäin, on taas kivempi kirjoitella. Alkujaan piti tehdä artikkeli tuosta tiirikan valmistuksesta, mutta lykkäänpä sitä nyt hieman ja aloitan ihan muilla asioilla :)

Tästä on jo aikaa, kun nimimerkki "fizzl" perusti Tiirikointi.net forumin, joka on suomalainen, tiirikoinnista harrastuksena kiinnostuneille tarkoitettu keskustelupalsta. Hiljattain itse tapasinkin ylläpitäjän ja otin vastaan moderaattorin tehtävän kyseisellä forumilla. Nyt tarkoituksena olisi saada kerättyä kiinnostuneita juttelemaan kaiken järkevyyden rajoissa forumille ja myöskin samalla saisi kartoitettua Suomen tilannetta, eli ketä löytyy mistäkin ja kuinka monta. Itse olen kuullut noin muutamasta kymmenestä eri henkilöstä pitkin Suomea, joilla on ollut kiinnostusta aiheeseen joskus tai nyt, mutta aktiivisia ihmisiä ei hirveän montaa ole ollut. Toivottavasti tämä asia tulee muuttumaan :)

Joten, ei muuta kuin tervetuloa tutustumaan, muistakaa noudattaa Suomen lakia ja järjenkäyttö on sallittu :) Itse valvon forumia kun ehdin ja poistelen lähinnä spammia ja jos tulee jotain huomautettavaa, huomautan joko sähköpostitse tai yksityisviestillä. Forumi on vasta täysin lapsenkegissään, mutta toivottavasti saa sisältöä ajan myötä.

Työkalut, -turvallisuus ja materiaalit, osa 2

Kuten tuossa ensimmäisessä osassa tätä otsikkoa lupailin, niin nyt olisi tarkoituksena kertoa hieman materiaaleistani, niiden hankintapaikoista ja hinnoista näin alkuun. Loppupuolella tarkoituksena on perehtyä hieman Dremeliin ja penkkihiomakoneeseen ja pitkin tekstiä tulen painottamaan työturvallisuutta.

Putkia ja tankoja
Ensimmäisenä esittelyyn pääsee läjä pääasiassa messinkisiä putkia ja tankoja, joista on tullut tehtyä tiirikoita Abloy Classic sylintereille, kuten myös Abuksen 88/50 sekä vastaaville lukoille. Kuvassa näkyy myös Virallinen Putkivalvoja, joka tarkastaa juuri 6mm ulkohalkaisijaltaan olevaa alumiiniputkea. Putki on millin vahvuista ja tarkoitettu avaimen "jäljennökseen" suoraan lukosta, tässä tapauksessa Abloy Classic lukkosylintereistä. Jos joku tietää paremman termin kuin "jäljennös" tai "jäljentää" sanalle "key impressioning", niin kertokoon. Kuvassa olevat putket ovat puolen millin seinämävahvuudella olevia ja kokoja löytyy 3mm, 5mm ja 6mm. Tankoja löytyy 2mm, 4mm ja 5mm. Kuvasta puuttuu tänään hankitut 3mm tanko ja 4mm ja 7mm putket, sekä 2mm x 7mm lattapala. Kaikki tangot ja putket olen ostanut Harraste Oy:ltä ja hintahaarukka on metrin pituisille pätkille ollut 2-7 euroa per pätkä, riippuen halkaisijasta.

Tiirikkamateriaali
"Perinteisiin" tiirikoihin käytän materiaalina tietynlaista rautasahanterää. Tämä "tietynlainen" terä on sellaista, joka terävästi sormien välissä taivuttamalla napsahtaa poikki siististi ilman pienintäkään taipumisreunaa. Tämä on hyvin taipuisaa, koska normaalin 12 tuumaisen terän voi taivuttaa melkein ympyräksi, mutta nopeasti taitettuna raksahtaa siististi kahtia. Toinen mistä nämä tunnistaa on hinta: 12 kappaletta maksoi itselleni 2.90€ Säästö-Karilta, eli oikeanlaisen materiaalin löytäminen ei liene rahallinen ongelma. Jos terissä lukee "shatter-proof", ne kannattaa jättää hyllyyn, koska ne taipuvat ja jäävät siihen asentoon katkeamatta ollenkaan.

Niin ja jos heräsi mielenkiinto, että mikä se sellainen "perinteinen" tiirikka on, niin ne on tarkoitettu tappihaittasylinterien tiirikointiin ja nämä ovat niitä tiiriikoita, joita elokuvissa näkyy aina käytettävän. Huomioitavaa tosin on, että harvassa elokuvassa niitä käytetään oikein, eli vääntimen avustuksella. Väännin on vain L-kirjaimen muotoinen ohut metallinpala, jolla sylinteriä käännetään ja pidetään jännityksessä tiirikoinnin ajan. Nyt kun tuli puheeksi, niin unohtuipa senkin materiaali kuvista. Noh, itse valmistan vääntimeni auton tuulilasinpyyhkimien sulista, tarkemmin sanottuna niiden metallivahvikkeista. Jokaisessa sulassa on yksi tai kaksi kiiltävää metallista vahviketta koko sulan mitan ja hylättyjä sulkia on sadesäällä huoltamoiden roskikset täynnä. Yhdestä sulasta tekee usein jo kolmekin väännintä, ellei enemmänkin.

Omat suojaimeni
Sitten astetta vakavempiin aiheisiin. Henkilökohtaiset suojaimet ja niiden käyttäminen aina, kun työskentelee raajanmenetyslaitteilla, joihin porakonekin lukeutuu. Mieluummin kiroaa sitä, että hikoilee, kuin kiroilee sitä kuinka sattuu tai jotain puuttuu.

Koneiden kanssa vaarana on, että työkappale tai koneen terä irtoaa/hajoaa ja lentää silmään, jolloin näkö lähtee. Myöskin työkappaleesta irtoilevat pienet palaset lentävät silmään helposti, jolloin helposti saa "suljen silmäni, heilautan päätäni, unohdan työkalun ja huitaisen sillä jotakin tai itseäni" -reaktion ja verilöyly on valmis. Tämän takia siis on aina käytettävä silmäsuojia, vaikka työ olisi ihan parin sekunnin "hienosäätö". Mieluummin tuhlaa vaikka tunnin etsien niitä silmäsuojia parin sekunnin hommaa varten, kuin antaa silmäkirurgin korjailla tunteja parin sekunnin virhettä. Itselläni on polykarbonaattimuovista tehdyt suojalasit, jotka suojaa myös sivuilta. Sivusuojaus on yhtä tärkeää kuin edestäkin, koska lentävä kappale/terä voi ottaa kimmokkeen jostakin ja tulla sivusuunnasta silmille. Kuvasta näkyy, että ne ovat "yli-isot" ja niin niiden täytyykin, että ne peittävät silmät kokonaan. Muuten lasien tulisi istua päähän hyvin ja olla mukavat pitää. Omissa laseissani on sangoissa pieni säätövara, jolla sankojen pituutta voi säädellä. Jos silmiin lentää jotakin työskennellessä, niin välittömästi lääkäriin. Kuuman metallinkappaleen ollessa kyseessä ainakin itse huuhtoisin kylmällä vedellä, ettei kuumuus tuhoa sen enempää ja sitten lääkäriin. Mieluummin kärsin köyhyydestä kuin näönpuutteesta.

Toinen suojattava kohde, joka liiankin usein jätetään huomiotta, on kuulo. On totta, ettei kuuloaan välttämättä menetä kerrasta tai kahdesta, mutta joka kerta kuulosi heikkenee jatkuvan, kova melun seurauksena. Ensimmäisenä häviää maailmasta heinäsirkat ja jossain vaiheessa muut puhuvat liian hiljaa koko ajan. Itse olen mieluummin sen 80 vuotias, ennen kuin näin käy, joten siksi käytän kuulosuojaimia. Ne eivät ole mitkään mukavimmat eikä parhaimmat, koska ne olivat varmaan halvimmat mitä löytyi, mutta on sentään jotain suojaamassa korkeimmilta taajuuksilta. Samalla suojaavat korvia lentäviltä kappaleilta ja teriltä, vaikkei niitä ihan sitä varten ole tehty. Hyvä muistisääntö suojaukselle on se, että jos olet ollut melussa ja melun loputtua korvasi tinnittää tai "hiljaisuus tuntuu huudolta", on suojaus ollut liian vähäinen melualtistuksen voimakkuudelle ja/tai kestolle. Jos tinnitys jatkuu, on hakeuduttava lääkäriin ja nopeasti. Näin voidaan välttää suurimpia kuulovaurioita ja mieluummin maksan muutaman kympin turhasta tarkistuksesta kuin menetän kuuloni.

Omat suojaimeni ostin Biltemasta hintaan 5.95€ ja paketissa tuli nuo lasit sekä kuulosuojaimet. Näillä pääsee alkuun ja suosittelenkin investoimaan parempiin/laadukkaampiin suojaimiin heti alusta alkaen ja varsinkin, jos tekee jotain muutakin kuin pientöitä.

Silmien ja kuulon suojauksen jälkeen tärkeää on suojata myös hengitys, varsinkin jos työskentelee hienon puu- tai metallipölyn keskellä. Tähän riittää nenän ja suun peittävä hengityssuojain, kunhan pitää huolen sen kunnosta ja vaihtaa riittävän usein. Vaihtoehtoisesti tai rinnan hengityssuojaimen kanssa suosittelen käytettäväksi voimakasta pölyimuria, joka sijoitetaan työstökohdan viereen. Tällöin välttyy myös suuremmalta siivoukselta töiden jälkeen. Itselläni ei hengityssuojainta ole, mutta Dremelin poratelineeseen on rakenteilla imuriliitäntä ja pohja, jonka läpi kaikki pöly ja hiukkaset imetään.

Nyt kun tuli käytyä materiaalit läpi ja on suojaimet naamalla, on aika käydä tutustuman laitteisiin. Sen verran varoitusta yleisesti koneiden käytöstä, että sähköjohdot pois tieltä, työskentelytila tulisi olla siisti välttääksesi onnettomuuksia ja löysiä vaatteita tai suojaimia kannattaa välttää. Olen vierestä nähnyt, miten kädelle ja sormille käy, kun pelkästään jo hitaasti pyörivä halkoruuvi nappasi löysään työrukkaseen ja kiertyi rullalle. Sairaalareissu ja sormien menetys lähellä. Myöskin kannattaa työkappaleen olla kiinnitettynä johonkin tukevaan, jolloin sormet eivät joudu lähelle terää, jos terä hyppää kappaleesta irti.

Yleiskäyttöinen miniporani
Ensimmäisenä esittelyyn otan tämän "yleiskoneeni", joka on Dremelin tyylinen minipora/kaiverrin, maksoi Prismassa 14.90€. Samassa paketissa tuli mukana myös akkukäyttöinen, hyvinkin kömpelö ruuvinväännin, jota en ole käyttänyt ollenkaan. Tämä on yleiskoneeni lähinnä hintansa takia ja siksi, että Dremelin omat työkalut menee heittämällä kiinni tähänkin. Ainoastaan työkaluakseli on hieman kiero, enkä yhtään tällä hinnalla ihmettele. Siksi koneella ei uskalla painatella menemään nopeinta vauhtia, kun ei tiedä kestääkö se kasassa. Laite on 130W:nen teholtaan, kuten kuvasta näkyy ja muistaakseni maksimi kierrosnopeus per minuutti on noin 25-30 tuhatta. Hintaansa nähden tämä on kyllä "laadukas", mutta suosittelisin pysymään tällaisista kaukana, ellei trkoitus ole käyttää pelkkää kiillotuslaikkaa tällä. Jo suht pienillä nopeuksilla tämä työkalu pitää järkyttävän korkeaäänistä vinkunaa, eikä sitä todellakaan kestä kuunnella edes kunnollisilla suojaimilla, testattu on.

Dremel 300
Aikani "taiteiltua" tuon edellisen rimpulan kanssa, sain viimein tahtoni läpi ja kävin ostamassa itselleni Dremel multityökalun ja sille poratelineen. Itse Dremel on 300-sarjaa ja maksoi 69.90€ Bauhausissa. Dremelin paketissa tuli tukevasta muovista tehty harmaa kantolaukku/kotelo ja pieni valikoima erinäisiä katkaisulaikkoja, hiontatyökaluja ja sen sellaista. Normaalisti olen nähnyt tätä myynnissä hintaan 99.90€, mutta ainoa ero on siinä, että tuleeko paketissa mukana taipuisaa akselia. Itse en sitä kokenut tarvitsevani juuri nyt, joten säästin 30 euroa siinä. Erillään ostettuna taipuisa akseli maksaisi noin 40 euroa. Porateline maksoi pari euroa vähemmän, 67.90€. Porateline on siitä kätevä, että Dremelin saa siihen kaulastaan kiinni ruuvaamalla ja teline mahdollistaa eri suuntaisia työstöliikkeitä tehtävän. Samoin poratelineessä on säädettävä syvyysmitta/rajoitin. Ainoa miinus tässä setissä oli poratelineen kokoamisohje, joka oli vanhemman malliselle poratelineelle tarkoitettu. Kokoaminen kuitenkin on hyvin suoraviivaista ja kuvista pystyi päättelemään tarpeeksi hyvin, joten lähinnä väärä ohje vain häiritsi työntekoa. Koko setti siis maksoi 137.80€ ja laitteen yleisen suosion ja hyvän terien saatavuuden takia kannattava ostos. Terät maksavat 3-10 euroa kappale, mutta laatu ja luotettavuus lienevät sen mukaisia. Itselläni on messingin työstöä varten HSS-teriä erilaisia, jotka täydellä nopeudella syövät messinkiä kuin sulaa voita. Terästä varten tarvitsisi volframikarbiditeriä vielä hankkia, mutta toistaiseksi näillä mennään. Työkalun ääni kovimmalla nopeudellakin on kuin musiikkia korville, ainakin verrattuna tuohon halpistekeleeseen mistä aiemmin puhuin. Silti kuulosuojaimet ovat pakolliset tämän käytössä, koska melutaso on korkeaäänistä ja ylittää varmasti 85dB.

Dremelillä työstettäessä ei saa kiirehtiä, eli anna työkalun syödä materiaalia rauhassa, äläkä yritä painamalla pakottaa. Terä ei leikkaa yhtään nopeampaa, vaan vaarana on terän katkeaminen, hallinnan menettäminen terän lipsahtaessa tai moottorin hajoaminen kuormituksesta. Metalleja työstäessä, jos terä alkaa täristää, on terän pyörimisnopeus liian hiljainen tai syöttönopeus kappaleeseen liian luja. Kolmantena vaihtoehtona on se, ettei terää ole tarkoitettu kyseiselle materiaalille. Karkeana nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että metalleja työstäessä käytetään nopeinta asetusta mitä koneesta löytyy ja muovien kanssa hidasta, koska muovi muuten lämpenee liikaa ja alkaa sulamaan leikkautumisen sijaan.

Penkkihiomakone ja tyyppikilvestä lähikuva
Järeimpiin töihin ja yleismallisten tiirikoiden tekemiseen ostin Biltemasta 29€ maksaneen penkkihiomakoneen, joka on teholtaan 150W:nen, käyttää 125mm halkaisijaltaan olevia hiontakiekkoja ja on pienikokoinen. Vasemmanpuoleinen kiekko on karkea ja oikealla puolella on hieno, jota harvemmin tulee käytettyä. Itse laite ei pidä kovaa ääntä, vaan sellaista tasaista huminaa pyöriessään, mutta työstettäessä metallia alkaa korvissa kuulua sellainen parkuva ulvonta, kun kivimäinen kiekko hankaa metallia menemään. Eli kuulosuojaimet aina päässä tämän kanssa ja silmäsuojaimet käyttöön! Työympäristöstä sen verran, että palavat materiaalit läheltä pois ja kaikki mikä voisi kaatua tai tippua kiekon päälle. Kiekoista sen verran, että etenkin niitä vaihdettaessa kaikki kolahtaneet tai muuten vain tipautetut kiekot tulisi tempaista roskikseen suorilta. Tämä siksi, että täydellä nopeudella pyöriessään kiekkoon mahdollisesti syntynyt hiushalkeama saattaa laajeta ja kiekko pirstaloitua kesken menon käyttäjän silmille. Kiekko painaa sellaisen puolisen kiloa tai kilon, joten en välttämättä haluaisi olla koneen edessä kiekon päättäessä vaihtaa hiippakuntaa.

Tällaisesta penkkihiomakoneesta vielä sen verran, että tällä EI SAA KOSKAAN HIOA ALUMIINIA TAI SITÄ PEHMEÄMPIÄ MATERIAALEJA! Ensinnäkin, kiekko tukkeutuu alumiinista, koska alumiini on hyvin pehmeä metalli ja toisekseen syntyy mahdollinen onnettomuustilanne. Hiottaessa materiaaleja, hienon hienoa metallipölyä kertyy hiljalleen tuon kiekonsuojuksen sisään. Nyt jos sinne kerty rautapitoista tavaraa ja alumiinia ja tämä seos pääsee lämpeämään, on vaarana, että kiekonsuojuksen sisällä syttyy eksoterminen (lämpöä tuottava) termiittireaktio, jossa alumiini syttyy palamaan ja riistää happea ruostuneesta rautapölystä. Rauta ruostuu jo pelkässä huoneilmassa nopeasti ja pölymäisenä vielä nopeammin, joten tämä riski on todellinen. Netistä löytyy nopeasti etsimässä tapaus, jossa poika oli isänsä tietämättä hionut 12 kappaletta alumiinisia popniittejä koneella. Myöhemmin isän työstäessä jotakin metallikappaletta muutaman minuutin ajan, oli välähtänyt. Hieno metallipöly alumiinista ja raudasta oli syttynyt hulmahduksenomaisesti lämmettyään kipinöivästä työstä ja hulmahti laitteen sisällä. Isä kärsi palovammoja käsiinsä ja rinnuksille, sekä naamasta kärähti karvat. Suositeltavaa siis olisi, että laitetta edes joskus puhdistettaisiin, varsinkin jos sitä usein käytetään.

Penkkihiomakoneella työskennellessä on pidettävä huolta, ettei mikään hiha tai koru pääse nappaamaan kiekkoon kiinni tai sattuu. Myöskin työstökulmasta olisi huolehdittava, eli työstettävää kappaletta ei saisi painaa kiekon sivuille ollenkaan eikä missään nimessä kiekkoa kohti vastakarvaan. Vastakarvaan työstettäessä kappaleen kulma saattaa napata kiekon pintaan ja "ampua" kappaleen käteen tai kädestä.

Eiköhän siinä ollut aika kattava läpikäynti yleisistä työkaluista ja niiden käytöstä ja muutamista vaaratekijöistä, tietysti jokainen laitteita käyttävä lukee manuaalin ennen laitteen käyttöä. Niistä itse olen oppinut sellaisia asioita liittyen työskentelyturvallisuuteen, joista en ennen tiennyt tai joihin en osaisi varautua. Seuraavassa tekstissä olisi tarkoituksena tehdä yksinkertainen tiirikka, koukku malliltaan ja sille seuraksi yksinkertainen väännin. Itsellä on hieman ideapulaa artikkeleista, joten jos jollakulla on ehdotuksia teksteiksi, niin osoitteeni löytyy tuosta oikealta :)

Työkalut, -turvallisuus ja materiaalit, osa 1

Tarkoituksena olisi kirjoittaa tällä kertaa hieman erilaisista yleishyödyllisistäkin työkaluista, niiden turvallisesta käyttämisestä ja perusmateriaaleista, joita usein käytän. Miltei kaikista työkaluistani otin digikameralla kuvan, mutta koska en jaksanut valojen kanssa leikkiä, jouduin hieman tasapainottelemaan kuvien laadun ja valotuksen kanssa jälkikäteen tietokoneen avustuksella saadakseni kuvista edes katseltavia.

Jaan tämän kahteen osioon, joista tässä ensimmäisessä esittelen työkaluja, joita käyttäessä ei tarvitse välttämättä suojaimia käyttää. Toisessa osiossa aion käydä läpi sähkökäyttöisiä työkaluja, kuten Dremelin ja penkkihiomakoneen, sekä kerron materiaaleistani hieman.

Ensimmäisenä ajattelin lähteä liikkeelle työkaluista, jotka eivät vie epähuomiossa suvunjatkamiskykyä tai joille ei menetä raajojaan helposti, eli pieniä ja käteviä yleistyökaluja, joita saa likipitäen jokaisesta liikkeestä. Omani ovat ostettu pääosin Biltemasta, koska sieltä halvalla saa ja siellä useasti poikkean. En väitä niitä millään muotoa parhaiksi, mutta vielä ei ainutkaan ole hajonnut, joten en näe laadussa mitään vikaa. Sitäpaitsi eihän se laatua olisikaan, jos siinä vikaa olisi, eikö? Vaikka kaikki varmaan tietävätkin, niin sanon silti: Köyhän ei ole vara ostaa halpaa; Jos ostaa halvalla, ostaa useasti; Jos haluaa halvan ja hyvän, joutuu ostamaan kaksi. Noin, ja sitten asiaan.

Jakoavain
Ensimmäisenä esittelyyn pääsi reilun nopanheiton seurauksena Biltemasta ostetut jakoavaimet, joissa on mukavasti millimetrin jaolla oleva mitta-asteikko. Leukojen maksimi avautuma on noin 25mm, joten sillä vääntää pienimmät pultit ja mutterit riittävän hyvin. Työkalun pinta on hyvin sileä ja miellyttävä silmälle ja kahvaosan kumi tarjoaa kädelle lipeämättömän pidon. Jakoavaimen toisessa päässä on kiinteä, vissiinkin 10mm:n lenkkiavain, joka toiminee hyvin työkalun ripustuskorvakkeenakin. Työkalu on valmistettu kromivanadiinista ja maksoi 4.90€ per kappale. Biltema antoi työkalulle kymmenen vuoden takuun, joten hintaansa nähden työkalu on täydellinen. Täytyy nyt sivumainintana sanoa, että kuluttajasuojalain virhevastuukaan ei kattaisi tällä hinnalla millään kymmentä vuotta, joten valmistaja/myyjä/maahantuoja selvästi luottaa tuotteeseensa. Nämä ovat niitä syitä, että miksi ostin kaksi näitä kerralla. Oikeastaan syynä oli vessan lavuaarin vääränlainen vedensyöttöliitin ja siihen adapterin kiinnittäminen pesukonetta varten, mutta se lienee toissijaista nykyään.

Kuusiokoloavaimet
Erilaisia lukkoja purkaneena ja tutkineena on huomannut, että usein purettavaksi tehdyissä lukoissa lukkosylinterin suojus on kiinni pienellä ruuvilla, joka on kuusiokoloruuvi. Suomessa kun ollaan, niin suomalaiset tuotteet sisältänevät millimetrisiä ruuveja, mutta on vastaan tullut tuumaisilla koloilla varustettujakin. Näitä varten ostinkin, jälleen Biltemasta, setin kuusiokoloavaimia, sekä tuumaisia että millimetrisiä. Kaikissa muissa paitsi aivan pienimmissä on kaiverrettu avaimen kylkeen sen koko millimetreinä tai tuumina. Täytyisi noihin pienimpiin vielä keksiä jokin merkitsemistapa, niin voisi irroittaa nuo kaikki noista jousikiinnikkeistään ja tuosta lenksusta helpompaa käyttöä varten. Näitä ei hirveän usein ole tarvinnut, mutta ovat käteviä. Näistä joutui köyhtymään 1.90€ per setti, eli halvalla lähti mutta toimivat tarkoituksessaan mainiosti. Ergonomia nyt paljaasta ja kulmikkaasta metallista on kaukana, mutta kuka sitä kaipaa viiden sekunnin ajan mitä tuota kerrallaan käyttää silloin tällöin?

Lukkopihdit
Lukkopihdit kyllä nimensä puolesta sopivat lukoista kiinnostuneelle ja varsinkin jos Abloyn ovilukkojen lukkosylinterit kiinnostaa. Itselleni nämä hankin Abloyn lukkoja varten, kun niissä tuollainen lukkosokka on pitämässä lukkosylinteriä kuoressaan kiinni ja kireällä. Pitkään etsin, kunnes Tarjoustalosta löysin lukkopihdit, joissa olisi samassa käänteistoimintokin. Käänteistoiminnon ansiosta voin nopeasti vaihtaa työkalun liikesuuntaa, eli kun puristan kahvat yhteen, niin liikkuuko työkalun kärki kiinni vai auki. Paketin mukana tuli neljä erilaista vaihtokärkeä, jotka eroavat toisistaan lähinnä muotonsa perusteella, eli yksi on suora, toinen kulmassa ja niin edelleen. Hintakaan ei ollut paha, 3.95€. Lukkopihdissä kyllä on pehmeää muovia oleva kahva, mutta se tuntuu liikkuvan turhankin herkästi työkalun varsilta pois, joten en näitä malleja suosittelisi pidempiaikaiseen työskentelyyn.

Sivuleikkurit
Tässä kuvassa ei näy kuin pelkät sivuleikkurit, mutta jonkin laatikkoni perältä löytynee loputkin tästä setistä, johon kuuluu yhteensä kolme erilaista pihtiä (pitkät, käyrät ja hammastetut/lyhyet) ja kahdet sivuleikkurit, joista toinen kuvassa. Tuo oranssi kumi haisi uutena oksettavalle ja tätä settiä myytiin "elektroniikkatöihin" Säästö-Karilla, josta sen ostin. Ei mitään parhainta laatua, taisi noin viisi euroa maksaa tuo setti noin kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen toimivat hyvinä yleistyökaluina. Kuten kahvaosista näkyy, ovat keränneet itseensä kerroksen mustaksi töhnäksi mennyttä likaa, mutta pito on silti hyvä karheiden kahvojen ansiosta. Ihan hyvät ovat käteen, mutta monesti on mietityttänyt milloin metalli antaa periksi jostain kohtaa, mutta on vielä näkemättä hajoaminen.

Viilasarja
Pienimuotoiseen työskentelyyn lähinnä messinkiä varten hankin itselleni Biltemasta tällaisen viilasetin. Kaikki viilat ovat 100mm pitkiä levein on noin sentin levyinen. Setissä on kuusi erimuotoista viilaa: pyöreä, litteä, neliö, kupera, kolmio ja päästään terävä litteä. Setti tuli pienessä muovitaskussa ja maksoi 3.90€. Kaikki paitsi tuo terävä ja kupera ovat nähneet jo tuntien edestä messinkiä ja toimivat mainiosti. Itse olen tehnyt lukoista halkileikkausmalleja ja näillä on saanut siistejä avarruksia tehtyä ja myöskin siistittyä Dremelin jälkiä. Näiden jälkeen tietysti tulee hiekkapaperia viimeistelyyn, josta minulla ei kuvaa ole. Käytännössä kaikki 200 ja siitä isommalla numerolla olevat hiekkapaperit ovat loistavia tähän lisäksi. Viilojen ergonomia on vähän siinä ja siinä, koska kahvat ovat pieniä. Itselläni viilan kahva lepää kämmenen pohjaan ja sormella painan viilan varresta ja näin on tehty jo pitkään ja hyvin toimii.

Putkileikkuri
Tiirikoita ja avaimia tehdessä on tullut tarvetta saada leikattua messinki- ja alumiiniputkia sopiviksi pätkiksi, joten tuli Biltemasta hankittua pienikokoinen putkileikkuri. Hintaa tuli 2.95€, eli halpa tämäkin ja todella kätevä. Tähän mennessä sitä on testattu messinki-, alumiini- ja kupariputkilla, jotka ovat kaikki suht pehmeitä metalleja. Tuo kykenee leikkaamaan 3-22mm halkaisijaltaan olevia putkia ja käyttö on hyvinkin suoraviivaista: Putki tuohon leukojen väliin siten, että se lepää kahta rullaa vasten ja sitten kiristää ruuvista sen verran, että vastakkaisessa leuassa oleva terä hieman painaa putkea vasten. Sitteen kierros tai kaksi kiepauttaa tuota leikkuria putken ympäri, hieman kiristää ruuvista ja taas kiepautus ympäri. Tätä jatketaan, kunnes putki katkeaa ja yleensä siihen menee noin 5-20 kierrosta putken ympäri. Leikkauksen jälkeen leikkausjäyste tai "huuli" on jollakin hiottava tai terävällä puukolla vuoltava pois. Itse käytän pyöreää viilaani tähän hommaan, aikaa menee minuutti maksimissaan. Hieman kalliimmassa putkileikkurissa olisi tullut jäysteenpoistin mukana, mutta itse en sitä kaipaa.

Juotinasema
Messingin ja kuparin juottamiseen käytän elektroniikkaharrastustani varten hankkimaani juotinasemaa isoimmalla vaihtokärjellä varustettuna. Kuvassa näkyy myös juotostina, joka sisältää 3.5%:ia hopeaa, 0.7%:ia kuparia ja loput tinaa, eli lyijytöntä ja hopeaa sisältävää juotostinaa, jossa on hartsi mukana. Tämä tina sulaa 221 Celsius asteessa ja on 0.8mm paksua. Tämä on kovempaa kuin "tavallinen" 60/40-tinalyijyseos, mutta ei kuitenkaan vastaa lähellekään kunnon hopeajuotteella tehtyä kovajuotosta. Nopeaan, helppoon ja "myrkyttömään" juottamiseen täydellistä tavaraa. Ostin oman sadan gramman rullani Clas Ohlsonilta hintaan 11.50€, eli halvaksi en tätä voi sanoa, mutta en kyllä kalliiksikaan hauku. Juotinaseman ostin vuosia sitten Elektrolinnasta ja se maksoi muistaakseni 50-60€.

Kaikista näistä työkaluista juotinasema lienee "vaarallisin", koska se on sähkökäyttöinen ja käy hyvinkin lämpimänä kärjestään. Juotinkärjen lämpötila on yleensä 200-350 astetta, riippuen juotettavasta kohteesta ja juotteesta, joten siihen voi polttaa sormensa ja nivusensa helposti.

Enemmän materiaaleista, sähkökäyttöisistä työkaluista ja työturvallisuudesta seuraavassa kirjoituksessani.

Tiirikointi harrastuksena

28 luku, 12 a § (24.5.2002/400)
Murtovälineen hallussapito
Joka ilman hyväksyttävää syytä pitää hallussaan sellaista avainta toisen lukkoon taikka tiirikkaa tai muuta välinettä, jota voidaan perustellusti epäillä pääasiassa käytettävän tunkeutumiseen toisen hallinnassa olevaan suljettuun tilaan rikoksen tekemistä varten, on tuomittava murtovälineen hallussapidosta sakkoon.

Siinä on päällimmäinen sääntö, jonka mukaan pitää toimia tiirikointia harrastaessa. Tuo on siis suora lainaus Rikoslaista, joka tässä maassa on voimassa. Tuon lisäksi on olemassa joukko eettisiä, moraalisia ja hyviä ohjesääntöjä, jotka eivät ole itseni keksimiä, mutta joista on hyötyä itsellesi ja muille:

1. Älä tiirikoi lukkoja, jotka eivät ole Sinun tai joihin Sinulla ei ole lukon omistajan kirjallista suostumusta. Näin et tule rikkoneeksi tuota aiemmin mainittua lakia, eikä myöskään lukon omistaja voi myöhemmin vaatia järjettömiä.
2. Älä tiirikoi lukkoja, joihin Sinä tai joku muu luottaa tai jotka ovat käytössä. Tämä siksi, että tiirikointi aina kuluttaa lukon sisuksia ja saattaa heikentää lukon turvallisuutta tai rikkoa sen. Vaikka pystyisitkin tiirikoimaan oman kotiovesi lukon, kun avaimet ovat hukkuneet tai vastaavaa, niin parempi on soittaa lukkosepälle ja maksaa hänen ammattitaidosta. Muuten saattaa käydä niin, että Sinä pääset sisään ja myöhemmällä kerralla joudut kutsumaan lukkosepän, kun se lukko toimiikin hassusti tiirikoinnin jälkeen.
3. Älä turhaan leuhki sillä, kuinka osaat tiirikoida lukon kuin lukon, sillä se kostautuu. Varsinkin kaverit saattavat yllyttää Sinua tyhmyyksiin tai harrastuksesta mitään tietämätön luulee Sinua varkaaksi. Pahimmillaan käy niin, että jos koulultasi, työpaikaltasi tai kotoasi häviää tavaraa, joka normaalisti on lukkojen takana, Sinua tullaan osoittelemaan sormella. Kyllä, tiedän, että ahdasmielisimmät "ihmiset" toimivat juuri näin, mutta muista ettei pelkkä epäily riitä, vaadi aina todisteet. Todistustaakka kun on hällä, joka jotakin väittää.
4. Älä kanniskele tiirikoitasi julkisella paikalla. Sinulla ei ole mitään järkevää perustetta kantaa tiirikoitasi mukanasi, ellet ole menossa tiirikointitapamiseen tai tulossa sieltä. Silloinkin kannattaa kantaa niitä niille suunnitellussa tai tehdyssä laukussa tai pussukassa, eikä missään nimessä mahdollisimman piilossa. Se kielii Sinusta aivan vääränlaisia mielikuvia, että olet piilottanut tiirikkasi. Et myöskään voi perustella tiirikoiden mukana kantamista sillä, että "kaiken varalta". Kaiken varalta kantaisit mukanasi vaikka lompakossa vara-avainta kotiisi tai lukkoosi, jota varten "kaiken varalta" tiirikoitasi olisit kantamassa. Muiden lukkoja kuin omiasi varten on olemassa lukkoseppä. Ota myös huomioon, että kellonajalla on suora yhteys tiirikoiden murtovälinestatukseen. Jos Sinut pysäytetään aamulla tai iltapäivällä matkaltasi ja hallustasi löytyy tiirikkasetti, menee perustelut paremmin läpi kuin ne, mitä yrittäisit sönköttää keskellä yön pikkutunteja pankin takaovella parille konstaapelille.
5. Jos olet alaikäinen tai muuten vain asut vanhempiesi luona, he arvostavat sitä, että kysyt ennen kuin teet. Tämä pätee yleisesti kaikkeen ja on omaa kokemusta siitä, että minkälainen haloo ja hulabaloo nousee siitä, etten ole kertonut tai kysynyt heiltä ensin mielipidettä. Perustelu omaa harrastustasi jotenkin, itselläni perusteina toimisi tällä hetkellä kiinnostus lukkojen toiminnasta, niiden mekaniikasta, metallityöskentely, luovuus, pulmanratkaisu, kiinnostus omasta ja tavaroideni turvallisuudesta sekä se onnistumisen tunne, kun se lukko ilman avainta aukeaa :)

Tiedän, että nämä pyynnöt, ohjeet, säännöt, suositukset ja rajoitukset saattavat kuulostaa latistavilta, mutta näinkin "kyseenalaisen" harrastuksen ollessa kyseessä ja ilmiön ollessa suht tuore Suomessa, olen mieluummin varovaisempi kuin mennä toitotan ihmisille ohjeita kuinka manipuloidaan kassakaappeja auki ynnä muuta. Ei, en osaa manipuloida kassakaappia auki, tiedän vain teorian sen takana.

Suomessa tiirikointi harrastuksena on lähinnä yksittäisten ihmisten toimia, eikä yhtään virallista organisaatiota tai ryhmää ole, joka toimisi jonkinlaisena "Suomen Tiirikointiliittona". Ulkomailtahan näitä harrasteryhmiä löytyy, Saksasta SSDeV (Sportsfreunde der Sperrtechnik - Deutschland e.V.), Hollannista TOOOL (The Open Organisation Of Locpickers), hiljattain Yhdysvaltoihin perustettu TOOOL.US ja varmasti muitakin, joista en edes tiedä.

Ehkä tämä puute johtuu siitä, että Suomessa ei oikein tiirikoitavia lukkomalleja ole, ellei lasketa kaikkia halpislukkoja (maksavat pari euroa kappale), Abuksen tuotteita ja Abloyn Classic mallia. Vähänkin rautakaupan tarjontaa eksoottisempaa saa hakea ulkomailta tai jos on tuttuja tai yhteyksiä, niin posti kulkee ja raha vaihtaa omistajaa. Käytettyjä ja joskus rikkinäisiä ulkomaalaisia lukkoja saattaa myös nähdä välillä esimerkiksi Huuto.netissä myynnissä, josta itsekin olen lukkoja hankkinut erilaisia.

Työkaluja, eli tiirikoita saa eri muotoisia, värisiä, painoisia ja pituisia ulkomailta tilaamalla helpoiten, mutta se vaatii joko luottokortin tai PayPal-tilin. Joitakin työkaluja ei sitten noin vain ostellakaan, esimerkiksi John Fallen tekemät/suunnittelemat tiirikat ja välineet, vaan niiden saatavuus on rajoitettu ammattilaisille. Helpoiten kuitenkin aloitteleva tiirikkaharrastaja tekee omat tiirikat yksinkertaisista tarpeista ja yksinkertaisin työkaluin.

Seuraavassa artikkelissa tarkoitukseni onkin esitellä erilaisia työkaluja ja materiaaleja, joiden avulla olen tiirikoitani tehnyt. Perus koukun tekemisestä voisin kirjoittaa pätkän, jota soveltamalla muidenkin tiirikoiden teko onnistuu yhtä hyvin. En ala kuitenkaan jakelemaan sen ihmeellisempiä ohjeita, niitä on netti jo pullollaan ja tiirikoinnista oikeasti kiinnostuneiden kannattaakin alkaa lukemaan ja rekisteröityä tänne.

Suomen lukkohistoria

Jos suomalaista pyytää nimeämään lukkovalmistajan nimen, niin aika suurella todennäköisyydellä vastaukseksi saadaan Abloy. Tietysti on ihmisiä, jotka tuntevat muitakin valmistajia, joiden tuotteita esiintyy Suomessa ja on myös ihmisiä, jotka tietävät valmistajia joiden tuotteita ei Suomessa edes ole myynnissä. Mutta tiedätkö Sinä suomalaisia lukkovalmistajia muita kuin Abloyn?

Jos katsotaan ajassa taaksepäin sellaiset muutama sata vuotta, oli Suomessa käytössä lukituslaitteita aitoissa. Ne eivät varsinaisesti olleet lukkoja, sillä ne sijaitsivat useinkin oven ulkopuolella ja olivat lähinnä eläimien pääsyn estämiseksi. Niiden nimityksenä on salpasuljin tai telki ja yleisesti ne oli tehty puusta. Talon isäntä tai renki iltapuhteina veisteli puusta kaksi tai useampaa pidikettä ja pitkän salvan. Nämä sitten kiinnitettiin joko puisilla tai myöhemmin rautaisilla nauloilla aitan oveen ja karmeihin. Salpaa operoitiin liu'uttamalla se pois oven kannakkeista tai nostamalla se pidikkeistään pois.

Koska tässä maailmassa on rehellisiä ihmisiä rajallinen määrä, jos sitäkään, piti keksiä keino saada ovi suljettua siten, ettei laitapuolenkulkija pääse aittaan tai taloon luvatta. Talohan oli helppo yöksi sulkea sisältä salpalaitteella, mutta aitassa ei kukaan ollut sisällä sulkemassa salpaa.

Tähän keksittiin tehdä salpa oven sisäpuolelle, jota operoitiin ovessa tai seinässä olevan reiän kautta. Reikä oli pieni, josta pujotettiin sisään joko puinen tai metallinen koukku, jolla salpaa operoitiin ulkopuolelta sokkona. Salvassa oli joko rivi reikiä tai hammastus veistettynä, johon tuo kyseinen "avain" otti kiinni. Tällainen avaimenreikä oli lukon yläpuolella, jos avain oli taittuvaa mallia. Avain siis koostui kahdesta osasta, jotka oli sopivalta kohtaa nivelletty siten, että kun avain suorana työnnettiin avaimenreiästä sisään, niin nivelletty avaimen pää kääntyi oven takana alaspäin ja otti salvan uriin tai reikiin kiinni. Jos avain oli metallinen, ei ollut tietenkään väliä millä puolella salpasuljinta avaimenreikä sijaitsi.

Tappihaittalukko oli Suomessa hyvin laajalle levinnyt lukkotyyppi, jolla korvattiin vanhoja salpasulkimia. Tämän tyyppinen lukko vaati jo avaimen, vaikkakin yksinkertaisen, ja näin ollen mahdollisti turvallisuuden kasvun. Avain oli yleensä puinen kapula, jossa muutama tappi tai hammas yhdellä sivulla. Lukossa taasen oli yksi tai useampia tappihaittoja, jotka olivat pystyssä omissa koloissaan ja lepäsivät salvassa olevissa koloissa, näin estäen salvan liikuttamisen. Kun avain työnnettiin lukkoon sisään ja nostettiin, työnsi avaimessa olevat hampaat tappihaitat ylös ja irti salvasta, jota voitiin tämän jälkeen liikuttaa.

Myöhemmin, kun kyläsepät osasi takoa raudasta lehtijousia, voitiin rakentaa lukkoja, jotka toimivat meille tutumman näköisillä avaimilla. Avaimet olivat lehtiavaimia, joissa siis yleensä on pyöreä tanko, jonka päässä metallinen "lehti" työntyy sivusta. Lehteen on yleensä tehty leikkauksia, jotka sallivat avaimen pyörähtämisen lukossa, ohittaen kaikki haitat. Vanhin Suomesta löydetty tällainen lukko on 1600-luvulta peräisin, ainakin jos siinä olevaa roomalaista numerointia on uskominen. Hyvin paljon sen ajan lukon ideoista ja ulkonäöstä on peräisin Venäjältä sekä Ruotsin puolelta, ja lukkojen avaimenreiät olivatkin usein hyvinkin koristeellisia. Tuohon aikaan oli myös uskomuksia, että pahat henget voisivat tulla taloon avaimenreiästä, joten sitä varten avaimenreiän ympärillä oleva peltilevy oli koristeltu ties millä loitsuilla ja kuvilla tai vaihtoehtoisesti tukittiin avaimenreikä yöksi.

Vanhimmat riippulukot olivat alkuun niin sanottuja putkilukkoja, jotka usein muistuttivat jotain eläintä tai figuuria tai vaihtoehtoisesti olivat koristelemattomia. Näiden lukkojen alkuperäinen idea lienee levinnyt Aasian suunnalta, mutta näitä on tavattu monista kulttuureista ja mantereilta aikojen saatossa. Näiden lukitus perustui jousimaiseen V-osaan, joka oli sangassa kiinni ja lukitessa työnnettiin putken päässä olevasta pienestä reiästä sisään. Tuo V:n muotoinen kappale puristui tietysti kasaan ja reiän ohi mentyään taas aukesi V:ksi, estäen sangan ulosvetämisen. Lukko aukesi työntämällä lukkorungon sisään pieni putki tai muu vastaava kappale, joka puristi tuon V-jousen kasaan, jotta se voitiin vetää reiästään ulos.

Aivan tarkkaan en itsekään historiaa tunne, mutta ennen Abloyn lukkoja Suomessa ei tunnu olleen ainuttakaan tunnettua tai yleistä lukkoa tai lukkovalmistajaa. Abloyn tarinahan alkoi 1907, kun silloinen konttorimekaanikko Emil Henriksson keksi yhdistää pyörivät haittalevyt lukkorakenteeseen ja näin ollen kehitti Abloy Classicin, jonka olemme varmasti kaikki nähneet. Tarkemmin Abloysta ja sen historiasta ajattelin kertoa omassa artikkelissaan myöhemmin.

Kaikki 60-luvulla elämää nähneet ovat varmaan kuulleet tai nähneet nimen Mekes. Mekes Oy oli suomalainen teräsalan yritys, jonka piti alkaa valmistaa Suomessa mm. BMW-autoja ja nousta johtavaksi teräsalan firmaksi. Mekes ehti myös valmistaa riippulukkoja ja huonekalulukkoja, joita minulla on molempia yksi. Näistäkin lienee tarkemmat artikkelit tuloillaan jatkossa. Mekes Oy kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja unohdettiin, eikä suurempi yleisö nykypäivänä tunnu tietävän tästä mitään. Tämän oletuksen teen sen pohjalta, ettei esimerkiksi suositulla hakukoneella Googlella löydä hakusanalla "Mekes" hirveästi kyseisestä tehtaasta tietoa, muuta kuin sen, että se sijaitsi Rumalankankaalla ja perustettiin 1960-luvun alussa. Jos jollain on tietoja Mekes Oy:stä ja sen historiasta, haluaisin mielelläni kuulla siitä tai saada viitteitä mahdolliseen kirjallisuuteen aiheesta.

Että semmoista, Suomen lukkohistoria käsittää lähihistoriassa lähinnä siis venäläisiä, ruotsalaisia ja muita lukkoja tai kyläseppien takomia nimettömiä lukkoja, kunnes Abloy perustettiin. Tämä minun tietojeni pohjalta, saapi korjailla jos paremmin tietää :)

Tervetuloa!

Minun nimeni on Jaakko Fagerlund ja toivotan Sinut tervetulleeksi lukemaan blogiani!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne aikani puitteissa artikkeleita erilaisista lukoista, joita "kokoelmastani" löytyy, sekä omia arvioitani niiden tarjoamasta turvallisuudesta. Aiheet tulevat sivuamaan hieman suomalaista Abloyta, mutta myös suomalaisille tuntemattomiakin lukkoja, kuten Yale, Winkhaus, Kwikset, Weiser, Lockwood, Mekes, Abus ja toivottavasti tulevaisuudessa joukko muitakin. En siis varsinaisesti ole mikään lukkojen keräilijä, vaan enemmänkin lukkoharrastaja, jolle nyt vain sattuu kerääntymään nurkkiin lukkoja ja niihin liittyviä osia ja tarvikkeita.

Tähän onkin hyvä mainita, että jos omistat lukkoja tai avaimia, joita et tarvitse, voin ne ottaa vastaan joko lahjoituksena tai riippuen tilanteesta ja tarjonnasta, hieman vaivanpalkkaakin maksaa. Lukkojen ei tarvitse välttämättä olla toimivia tai täysin ehjiä, eikä niihin tarvitse olla avaimia, koska avaimia osaan itse tehdä.

Jos siellä lukijoiden joukossa on tiirikoinnista harrastuksena kiinnostuneita, voi minuun ottaa yhteyttä ja katsotaan, josko joskus saataisiin isompi porukka kerralla kokoon harrastamaan.

Jahka tästä ehdin, aloitan kirjoittelun artikkelilla, joka tullee käsittelemään suomalaista lukkokulttuuria ja samalla hieman tiirikointiin liittyvästä lainsäädännöstäkin asiaa.