Tue blogiani lahjoittamalla!

10.3.09

Easy Entrie

LockCon 2008 tapahtumassa sain ensimmäisen kosketukseni tähän oikein mukavaan ja kätevään koneeseen, josta löysin ensimmäisen kerran tietoa vuosi tai kaksi sitten. Kyseessä on Easy Entrie niminen pieni pinkki laatikko, joka tekee unelmista totta...tai ainakin messingistä avainaihioita. Laite ensin mittaa jo olemassaolevan avaimen tyvestä avainprofiilin tai ottaa tietokoneelta vastaan avainprofiilitiedoston, jonka mukaan terää sitten liikutellaan messinkiaihion ympärillä.

Aihioina käytetään eri vahvuisia messinkipaloja, joista pari esimerkkiä vasemmalla. Niiden tyveen on meistattu numero, joka kertoo aihion paksuuden ja kone ilmoittaa tarvittavan aihiopaksuuden mittausten jälkeen. Easy Entrien käyttämät aihiot kulkevat nimellä "Rohlex", mutta nimen alkuperästä itselläni ei ole tietoa. Ne on helppo tunnistaa jo tuosta hymynaamastaan, mutta uudemmissa aihioissa on johonkin hukattu tuo suu, todennäköisesti kustannusten laskemiseksi. Aihiot ovat normaaleihin avaimiin nähden ylimittaisia, joten profiilin leikkaamisen jälkeen aihion päästä täytyy katkaista pätkä ja siistiä pää.

Valitettavasti kuvistani uupuu kuva avaimesta mittauksessa, mutta selitetäänpä sanoin sama asia. Oikealla on ylhäältä päin kuvattu mittauspidike, johon olemassaoleva avain kiinnitetään. Tuo V:n mallinen pidike painaa avaimen kiinni jonkin avaimen uran kohdalta ja näin varmistaa, että avain on pystysuorassa mittauksen aikana. Sen vieressä oikealla näkyy pieni metallitappi, joka voidaan painaa oikealla näkyvästä jousipalautteisesta napista avaimeen kiinni. Tätä käytetään siten, että tappi työnnetään avaimeen kiinni ja avaimen korkeus säädetään sellaiseen asentoon, että avaimen tyvessä oleva olkapää lepää tämän tapin päällä. Avain kiristetään paikoilleen ja tappi poistetaan sen alta.

Tässä kuvassa näkyy koneen sisältä pilkottava pieni mittauspää, jossa on hyvin ohuesta pellistä olevat kaksi sakaraa. Kone ensin tarkistaa itsensä kuvassa heikosti näkyvään pieneen noin 1.50 mm paksuun tolppaan ottamalla 5-10 lukemaa molemmilta puolilta. Näin kone havaitsee, jos sen mittauskytkimissä on häiriötä, sillä mittaustulosten pitäisi olla samat yhdellä puolella tolppaa hyvin pienin variaatioin. Mittausvarsi pääsee kääntymään kuvasta katsoen sivusuunnassa hieman, kunnes se aktivoi jomman kumman puoleisen mikrokytkimen, jolloin kone rekisteröi syvyyden. Tämän jälkeen kone siirtää mittauspäätä seuraavaa mittauskohtaa varten aavistuksen ja liikuttaa avainta kohti mittauspäätä kunnes saa signaalin mikrokytkimeltä. Näin jatkaen kone käy avaimen pinnan läpi ja tekee samat mittaukset myös toiselta puolen avainta.

Avain mitataan tyvestä sen takia, että siinä on koko avaimen leikkuuprofiili vielä tallella ja siksi se on hyvä paikka suorittaa mittaus. Avaimen terän kohdalta on leikattu metallia pois, joten siltä kohdalta mitattuna saisi vajaan profiilin. Kone ei unohda mitattua avainta, ellei konetta sammuteta tai suoriteta uutta mittausta. Koneesta voi siirtää mitatun profiilin koneelle, jossa sitä voi sopivalla ohjelmalla myös jälkieditoida sen parantamiseksi tai varioimiseksi. Koneelta voi myös ladata koneen muistiin leikattavan avainprofiilin. Kun mittausdata on koneen muistissa, kone pyytää mittauksen perusteella sopivan paksuista aihiota asennettavaksi pidikkeeseen.



Rohlexin kiinnittämiseksi leikkurin suojaluukku avataan, puhdistetaan pehmeällä harjalla ylä- ja alapidikkeet ja asetetaan Rohlexin pohja vasemmalle ja kiinnitysreiät vastaavien tappien kohdalle. Tämän jälkeen ylä- ja alapidikkeet ruuvataan kiinni napakasti, muttei liian tiukalle ja suljetaan kansi. Jos kansi ei ole kiinni, kone ei suostu käynnistymään. Kone on nyt valmis leikkaamaan.

Leikkuuterä on 20x0.3x5 kooltaan, eli nimellishalkaisija on 20 mm, paksuus 0.3 mm ja keskireiän halkaisija 5 mm. Materiaali on pikaterästä. Kierrosnopeus on hyvin suuri, tuhannesta muutamaan tuhanteen. Terä leikkaa sekä ylös- että alaspäin mennessä, jotta leikkuuaika olisi lyhyempi, eli myötä- ja vastajyrsintänä. Koska terä on hyvin ohut eikä leikkaa kuin kehällään, kone leikkaa ensin kaikki leikattavat kohdat aihiosta ensimmäiseen syvyyteen asti. Tämän jälkeen leikataan seuraava syvyys ja niin edelleen. Tämän ansiosta terä ei hankaa liki lainkaan leikkauskohdan reunoihin eikä näin ollen haukkaa tai leikkaa kiinni.

Koneen osat liikkuvat THK:n valmistamilla pienillä tarkkuusjohteilla tukevan ja kevyesti liikkuvan rakenteen aikaan saamiseksi. Näitä on kaksi per liikesuunta, jotta riitävä tuenta saataisiin aikaan. Kaksi ohjaa teräpäätä ulos-sisään suunnassa, kaksi ohjaa syvyyssyöttöä ja kaksi ohjaa aihion ylös-alas liikettä. Mittauspää ja terä ovat kytkettynä samalle akselille, eli ne liikkuvat yhtä aikaa sisään ja ulos. Samoin avainpidike ja aihio liikkuvat samalla akselilla kohti terää/mittapäätä. Ainoastaan aihiopidike liikkuu ylös-alas suunnassa leikkausta varten.



Liikkeet saadaan aikaan NEMA23 kokoluokan pienillä askelmoottoreilla, joita on koneessa kolme. Yksi näistä ohjaa terän/mittapään asentoa, yksi syvyyssyöttöä ja yksi aihiopidikettä ylös-alas suunnassa. Koska aihion ylös-alas liikkeellä ei ole tarkkuusvaatimuksia, on se suoraan hihnavedolla moottorin akselilta ja rajoina toimivat kaksi mikrokytkintä, yksi alhaalla ja yksi ylhäällä. Kone ajaa tätä kelkkaa aina rajaan asti, irroittaa aihion terästä, liikuttaa terää, syöttää aihion terään ja sitten siirtää aihiokelkan toiseen rajaan asti ja homma toistuu. Muut moottorit ovat todennäköisimmin pienennysvälityksellä kytketty kelkkoihin, jotta saataisiin resoluutiota siirtoihin, mutta en voinut asiaa varmistaa koneen kuoria avaamalla, koska kyseessä ei ollut oma kone ja koneelle oli jatkuvasti käyttöä.



Koneen terä kestää keskimäärin 50 avainta, jonka jälkeen se on suositeltavaa vaihtaa ja kone tästä muistuttaakin ja pitää jatkuvasti kirjaa leikattujen avainten määrästä per terä. Terän mukana tulee 2 mm paksu aihio, jota käytetään terän halkaisijan mittaamiseen. Terä vaihdetaan, kiinnitetään tuo aihio ja annetaan koneen tehdä leikkausoperaatio. Tämän jälkeen kone pyytää mittaamaan aihion paksuuden työntömitalla ja antaa vaihtoehtoja sen paksuudelle. Näin kone voi laskea terän oikean halkaisijan itse ja kalibroi siirtonsa sen mukaisiksi.



Laitteen rakenne on noin 10 millin vahvuista alumiinia ja ohuet alumiinikuoret, jotta laite olisi kevyt. Laite sopii käytettäväksi vaikka autossa, sillä se syö 12V:n tasavirtaa ja on hyvin pieniääninen. Negatiivista laitteessa on sen hinta: Pelkkä kone 1300 euroa (ALV 0%) ja koneen ohjausmoduli 5190 euroa (ALV 0%). Toinen lievästi negatiivinen asia on se, ettei se kykene leikkaamaan avaimiin uria, jotka ovat kulmassa, esimerkiksi Kaba pExtra avaimet. Näin ollen noin kourallinen erilaisia avainprofiileja jää leikkaamatta. Lisäksi toistaiseksi kone ei kykene leikkaamaan yli 2.7 mm vahvoja avaimia, kuten Abloy avaimia, mutta asia korjautuisi kirjoittamalla ohjelmakoodia hieman uusiksi.

Eli jos kaipaat tällaista konetta, vaihtoehtoina on kaivaa kuvetta kuin lottovoiton olisi saanut tai vaihtoehtoisesti rakentaa oma alusta asti tai teettättää osat konepajalla ja kirjoittaa oma ohjauskoodi laitteelle. Ei mikään mahdoton urakka, mutta vaatii rahaa ja pitkää pinnaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Melko hienolta kuulostaa, tosin on turhan kallis. ;D Tolla hinnalla pitäis saada jo tietyssä kulmassa jo tehtyä. Mutta mikäs siinä jos rahaa löytyy. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin, hienoja avaimia ainakin aluksi tekivät. :)

Joona kirjoitti...

Pakko laittaa tänne, melko hyvin oot saanu kerättyä rahaa. :) Itselle noi on vähän liian kalliita. :(