Tue blogiani lahjoittamalla!

18.2.09

Avainsäilö

Sain tutkittavaksi GE Securityn Supra Lockbox nimisen avainsäilön. Kyseessä on pieni metallilaatikko, joka pultataan tukevasti esimerkiksi vajan seinään tai muualle "piiloon". Sen sisälle laitetaan talon, auton, veneen tai vastaavan avaimet ja valitaan haluttu kombinaatio, jolla laatikko aukeaa. Näin ei tarvitse esimerkiksi avaimia käydä luovuttamassa henkilökohtaisesti, riittää kun kertoo laatikon sijainnin ja siihen käyvän kombinaation.

Avainsäilön mukana tuli ohjeet sen käyttämiseksi ja asentamiseksi paikoilleen. Asennus tapahtuu avaamalla kansi ja sisäpuolelta ruuvaamalla mahdollisimman isot pultit tukevaan seinärakenteeseen tai vastaavaan. Näin laatikkoa ei saa irti ilman huomattavaa tuhoamista. Laatikon kuminen vesisuoja vain aiheuttaa pienen ongelman tämän kiinnityksen suhteen, koska kyseinen kumisuoja ylettyy myös avainsäilön taakse. Tällöin seinän ja avainsäilön väliin jää pienet palat kumia, joka myöskin tarkoittaa pientä rakoa, johon olisi mahdollista tunkea kiilaa tai vastaavaa avainsäilön irroittamiseksi. Ruuvit siis pitää tempaista hyvin lujalle tai vaihtoehtoisesti tehdä pieni syvennys avainsäilöä varten.



Vesisuoja on tehty paksusta mustasta kumista, joka taipuu mukavasti ja ympäröi avainsuojan hyvin. Tämän voi jättää asennuksessa pois, jos avainsäilö asennetaan esimerkiksi sisätiloihin tai muualle suojaan vedeltä ja lialta. Taustapuolen kuvasta näkyy, että lukossa on ns. tuplaseinät, eli vaikka ulkoapäin rikkoisi seinämän, on vasta puolivälissä urakkaa. Tämä tarjoaa pientä lisäsuojaa ja koska ulkoseinämät ovat hieman kaltevat, on pinnasta hankalampi saada otetta vääntämistä varten.

Usein näistä laatikoista sanotaan, että kestävät kampeamista ja vastaavia murtokeinoja paremmin kuin ovi, johon sen sisällä olevat avaimet sopisi. Tästä kielii myös tuotteen laatu, sillä se on painevalettua metallia ja painoa härkäiset puolitoista kiloa.

Avainsäilö toimitetaan "tyhjällä" kombinaatiolla, eli luukku aukeaa vain vetämällä avausvivusta alaspäin, jolloin salpa vetäytyy luukun sisään ja luukku kääntyy alareunan kumisaranansa varaan roikkumaan. Kuvassa näkyy myös kombinaation tyhjennyspainike, eli jos tekee näppäilyvirheen kombinaatiota syötettäessä. Kaikki numeronappulat ovat muovia ja niillä on kaksi eri asentoa: painettu ja ei painettu.

Luukun sisäpinnalla on pieni valkoinen muoviläpyskä, joka peittää kombinaation määrääviä muovinappuloita. Tämä kortti toimii samalla asetustyökaluna sen päässä olevan pienen ulokkeen ansiosta. Muovisen nuolinappuloiden asento määrää, että kuuluuko kyseinen numero kombinaatioon vai ei. Oikealle osoittaessaan numero kuuluu kombinaatioon ja vasemmalle osoittaessaan ei. Alla kuvasarja yhden numeron vaihtamisesta.



Kun tuon luukun sisäpinnassa olevan suojakuoren ruuvaa pois, paljastuu sisältä iso kasa jousin varustettuja osia. Jokainen lukitseva komponentti on muovia lukuunottamatta salpaan kiinnitettyä reikälevyä. Pahimmillaan avainsäilön saa siis auki pienellä taskumallisella kaasusytyttimellä, jossa on sellainen sininen suora liekki. Tällä riittää että jokaisen napin kohdalta hetken korventaa, jolloin muoviset osat sulavat/palavat ja avausvivusta voi tämän jälkeen vetää luukun auki.

Todennäköisyyksien mukaan noin puolet nappuloista on väärässä asennossa, joten keskimäärin ainoastaan viisi muovista pikkupalaa pitää luukkua lukittuna. Valitettavasti en voinut testata tällä avainsäilöllä, mutta nuo mahdolliset viisi nappulaa eivät välttämättä kestä, jos avausvipuun lyödään vasaralla, jolloin tuo reikälevy käytännössä leikkaa nappuloista läpi, avaten lukituksen.

Kuvassa yksi näistä lukituselementeistä. Osassa on kaksi lovea vastakkaisilla puolilla ja eri korkeuksilla. Kun kombinaatio syötetään, kaikkien lovien tulee osoittaa salvan suuntaan ja olla samalla korkeudella. Kyljessä oleva pieni kolmion mallinen uloke lukitsee nappulan painettuun asentoon pienen levyn taakse. Tuo levy on kytketty tyhjennyspainikkeeseen, jota vetämällä kaikki nappulat pomppaavat takaisin ylös.

Tämän lukon mekanismia ei voinut manipuloida painamalla avauspainiketta voimakkaasti auki suuntaan ja samalla kokeilla, että mitkä koodinappulat ottavat kiinni ja mtkä eivät. Tämä johtuu siitä, että kun avausvipua vetää, se samalla eristää muoviset sisäosat noista ulkopuolelle näkyvistä nappuloista. Hyvin kekseliästä, mutta...

Erilaisia kombinaatioita on olemassa vain 1024 kappaletta. Tämä johtuu siitä, että joka nappulalla on kaksi asentoa (painettu, ei painettu) ja nappuloita on kymmenen, joten 2^10 on oikea vastaus. Kombinaation numeroiden syöttöjärjestyksellä ei ole mitään merkitystä, eli jos kombinaatio olisi 123, luukku aukeaisi myös kombinaatioilla 132, 213, 231, 312 ja 321. Keskimäärin yhden kombinaation kokeilemiseen menee aikaa noin 5-10 sekuntia, jos paperilta lunttaa numeroita, joten kaikki kombinaatiot olisi käyty läpi parissa tunnissa. Oikeasti aika on huomattavasti lyhyempi, sillä avauspainiketta voi kokeilla jokaisen numeron jälkeen ja painaa sitten kombinaatioon yhden numeron lisää ja taas kokeilla. Näin saa monia kombinaatioita kokeiltua ennen tyhjennystä ja seuraavaa rimpsua.

Toinen ongelma on kombinaatioiden määrään per kombinaatioiden pituus ja käyttöohjeisiin liittyvä. Käyttöohjeissa kerrotaan, että on suositeltavaa käyttää 4-7 numeroa sisältävää kombinaatiota. Tämä kaventaa mahdollisia erilaisia avauskombinaatioita 1024:stä 792:een, eli jäljelle jää vain hieman yli 77%:ia.

Kombinaatioiden määrä per sen pituus on myös hyvin vaihteleva ja siksi ohjeissa suositellaan 4-7 numeroista kombinaatioita. Alla luettelo, jossa järjestysnumero kertoo kombinaatiossa olevien numeroiden määrän. Listasta uupuu ns. nollakombinaatio, eli missä mitään nappeja ei tarvitse painaa.
  1. 10
  2. 45
  3. 120
  4. 210
  5. 252
  6. 210
  7. 120
  8. 45
  9. 10
  10. 1
Eli käymällä kaikki viisinumeroiset kombinaatiot läpi ja kokeilemalla samassa rytäkässä lyhyemmät kombinaatiot myös, on käytännössä käynyt puolet koko kombinaatioavaruudesta läpi. Lisäksi jos ajattelee, että ihmiset usein valitsevat sellaisia kombinaatioita, jotka ovat tuttuja, esimerkiksi syntymävuosia, päivämääriä tai nuumerosarjoja, jotka näppäimistöllä muodostavat jonkin kuvion, on mahdollista luoda listaus kombinaatioista, jolla lukko aukeaa hyvin suurella todennäköisyydellä.

Vakuutusyhtiön politiikasta näiden avainsäilöjen suhteen en osaa sanoa mitään varmaa, mutta uskoisin että eivät hirveästi tykkää jos avaimet ovat näinkin helposti olleet saatavilla. Lisäksi korvaukset saatetaan evätä, mikäli avainsäilö edelleen on paikoillaan ja avaimet sen sisällä, mutta kesämökki tyhjänä, koska murtojälkiä ei löydy.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ensin vaikutti melko hyvältä ja hienolta idealta, mutta tuo itse lukko tuhosi ajatukseni. :P Voikohan tuon lukon vaihtaa omaan?

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista nähdä näiden halpojen elektronisten kassakaappien turvallisuudesta juttua. Samankaltaisessa käytössä ja muutenkin.

Esimerkkinä ei tullut vastaan kuin isompia http://www.radioduo.net/index.php?cPath=127_184

Anonyymi kirjoitti...

Minun halvassa tarjoustalon elektronisessa kassakaapissa heikkona lenkkinä on näppäimistön vieressä oleva hätälukko paristojen loppumisen varalta... Se aukeaa melkein millä vaan lattaraudalla :-/

Anonyymi kirjoitti...

Nämä tällaiset avainsäilöt ovat toisaalta hyvä idea, mutta usein juuri koodi on se heikko kohta. Jos säilö on selkeästi näkyvällä paikalla, sen edessä tuntikausia seisoskeleva voi herättää epäilyksiä. Hyvin piilotettuna löytäminen voi taas olla hankalaa, mutta loppu onkin sitten historiaa.

Kerran nimittäin kokeilimme ihan huviksemme, kuinka nopeasti aukeaa tällainen mekaaninen kombinaatiolukko, 10x10x10x10 eli 10 000 vaihtoehtoa. Laitteessa oli neljä pyöriteltävää kiekkoa ja muovinen tappi, jota tökkäämällä tuloksen saattoi testata. Noin tunti siinä meni. Itse hankkisin tällaisen vehkeen vasta, kun siihen saa laitettua vähintään 10 numeron yhdistelmän. Senkin lisäksi tällaiset kipot lähtevät yleensä irti reippaalla lekaniskulla. En suosittele.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko rahapula vai mikä syynä ettet testannut ajatuksiasi. Ei ole kovin tietellistä jos oletat etkä testaa.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Oliko rahapula vai mikä syynä ettet testannut ajatuksiasi. Ei ole kovin tietellistä jos oletat etkä testaa.

Kyseessä ei ollut oma laatikkoni, joten sitä ei voinut rikkoa. Toki olisi mukava ollut testata tuo, mutta oma kokemus metallialalta antaa vahvan käsityksen tuon muoviosien kestosta iskua vastaan.

Mikäli on päinvastaista osoittaa (esimerkiksi valmistajan/myyjän testi) että se oikeasti kestää iskun, niin mielelläni kuulen asiasta ja korjaan sanomisiani.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen kyllä että tämän tuotteen idea ei ole olla murtovarma vaan saada avaimet sellaiseen paikkaan josta esimerkiksi lapset voivat ottaa koulustaan tullessaan.

Ei näistä tuotteista mikään murtovarma ole mutta enemmän tämä varkaita hidastaa kun avain "Tervetuloa" maton alla.

Anonyymi kirjoitti...

Varkaathan pääsevät usein sisälle muutenkin helposti rikkomalla ikkunan, boksi on vain rehellisiä ihmisiä varten.