Tue blogiani lahjoittamalla!

26.3.08

Varaston lukot

Tein tuossa kuukausi takaperin pienen reissun alakerran häkkivarastoon ja kävin kurkkaamassa, että minkälaisia lukkoja varastosta löytyy ja tein pienen tilaston aiheesta. Ideana on hieman tehdä kartoitusta, että mitä lukkoja ihmiset käyttävät ja täytyy sanoa, että vaikka häkkivarastot ovat talon lukkojen takana (Abloy Exec), niin silti ihmiset käyttävät halvimpia lukkoja mitä löytyy ja näiden takana yleensä on satojen ja joskus jopa tuhansien eurojen edestä tavaraa. Voin sanoa, että se kahden euron lukko ei tarjoa suojaa huomaamatonta käyntiä vastaan käytännössä ollenkaan.

En saanut asuntotoimistolta lupaa käydä valokuvaamassa kyseisiä lukkoja, joten joudun tyytymään omiin kuviini samanlaisista tai vastaavista lukoista. Sääli, tässä olisi ollut hienon kuva-artikkelin paikka. Asuntotoimistolle alkujaan ehdotin, että olisin tehnyt täysin nimettömän artikkelin, eli en olisi maininnut mistä kuvat ovat ja sensuroinut kuvista kaiken mahdollisen muun kuin lukon, mutta ei käynyt niin ei käynyt. Kuvat vissiinkin saisi lakiteknisesti katsoen ottaa, sillä vaikka kyseessä on kotirauhan suojaama paikka, ei kuvissa ole henkilöitä eikä kyseessä ole kenenkään yksityisyyttä loukkaavan tiedon esittäminenkään. Pidättäydyn kuitenkin kyseisistä kuvista toistaiseksi, koska en ole lakiasiantuntija ja asiasta en pikaisesti löytänyt oikeuden päätöksiä. (kiitokset Antille korjauksesta)

Tilastoni tietoina toimii 123 häkkiä kattavat varastotilat, joista tosin vain 105:n häkin ovessa oli lukko ja kolmessa muussa häkissä on talon väestönsuojamateriaalit, joiden lukot ovat myös listalla. Loput häkkiovet olivat lukotta, joko tyhjyyttään tai sisältäen näetyn perusteella vain pahvilaatikoita.


Abloy PL3020
tai vanhempia samaa mallia/muotoa olevia lukkoja löytyi yhteensä 23 kappaletta, joista 22 oli Classic pesällä ja yksi Profile pesällä. Profilesta mainittakoon, että siihen käyvässä avaimessa ei ole uria ollenkaan, koska lukosta ei profiilihaittoja löytynyt. Tämä lukkomalli lienee suosituin Abloyn riippulukko sen halvan hinnan (15.90-23.90€) takia ja siksi että se on kuin Suomen kansallisriippulukko. Tämä mallihan on useasti meinattu lopettaa tuotannosta, mutta sen suosio jaksaa hämmästyttää Abloylla asti (lähde: Abloyn 100-vuotis juhlalehti, sivu 23). Lukko edustaa tämän tilaston kärkisijaa 21.3%:lla.

Abloy 3015-3018 malleja oli kaksi kappaletta ja näiden nykypäiväinen vastine muodoltaan lienee PL320. Kyseessä siis messinkinen lukko, jossa hyvin ohut terässanka. Molemmat lukoista oli Classic pesällä, ja edustavat 1.9%:ia.

Eräänä Abloy lukkona oli pohjasta niittaamalla kasattu lukko, jolle en mallimerkintää tunne. Tämän tunnistaa helposti pari milliä vahvasta pohjalevystä, joka pitää lukon sisukset paikoillaan ja on kiinni kahdella niitillä. Tämäkin oli Classic pesällä, 0.9%:ia.

Abloy PL220 on suht pieni riippulukko ja on kromattu päällisin puolin. Näitä ei löytynyt kuin yksi ja sekin Classic pesällä, eli 0.9%:ia.


Löytyi myös yksi AVA lukko, jossa oli pitkä sanka toisin kuin ylläolevassa kuvassa. Näin siis 0.9%:ia menee AVA-lukolle. Kuvassa olevan näköisiä Abloy PL318 riippulukkoja löytyi neljä kappaletta, kaikki Classic avaimella toimivia, 3.7%:ia siis PL318:lle. Nämä lukot ovat muovikuorisia, mutta sisällä on painevaletusta sinkistä valmistettu runko-osa, jonka pääty on prässätty kiinni kokoamisen jälkeen, eli näitä ei saa hajoittamatta purettua. Suht hyvä peruslukko, hintaa noin 8.90€.


Talon omat häkit, eli ne jotka lukitsevat varastona toimivan väestönsuojan ilmanvaihtolaitteiston taakseen, olivat lukittu Abloy PL330/25 riippulukolla. Lukko on messinkirunkoinen, jossa kromipinnoite ja karkaistu 8mm paksu sanka sekä karkaistusta teräksestä valmistettu porasuoja. Nämä kolme lukkoa olivat sarjoitettu Exec-pesillä ja edustavat 2.8%:ia lukoista. Lukko on mahdollista purkaa avaamisen jälkeen, joten näitä voi sarjoittaa uudelleen helposti.

Abloy PL330/50 killui erään häkin ovessa ja lukossa oli Classic avainpesä. Ainut käytännön ero tuohon edelliseen on sangan pituudessa, muuten kyseessä on sama lukko. Yhden kappaleen ollessa kyseessä, 0.9%:ia.



Minimunalukko on myöskin Abloyn tuotantoa, mutta en tiedä sen tuotekoodia. Vanha kuin mikä ja pitää sisällään ainoastaan 7 kiekkohaittaa, joista 5 on merkitseviä haittoja (ensimmäinen ja viimeinen aina nostonollia), joten erilaisia avaimia tähän lukkoon on 7776 kappaletta. Yksi kappale, eli 0.9%:ia.

Abloy PL231/25 riippulukolla oli lukittu yksi häkki. Lukko on kromipinnoitettu, messinkirunkoinen ja suht jykevän kokoinen riippulukko, jossa 25mm:n raolla oleva sanka. Pesä oli tässä yksilössä Classic. Lukko edustaa tilastossa 0.9%:ia.


Abloyn 3042, roikkui erään häkin ovessa. Classic pesällä varustettu, ei purettavissa ja messinkirunkoinen. Näitä siis yksi, eli 0.9%:ia. (Kiitokset nimimerkki -theos- lukon tunnistamisesta)


Tämän mallisia pieniä kiekkohaittaisia riippulukkoja löytyi kaksi, toinen Goldwall TOP SECURITY ja toinen SANQIAN EXTRA PLUS TOP SECURITY. Tällaisille lukoille tyypillistä myyntihypetystä on sekä paketissa, että itse lukon kyljessä sanat "extra", "plus", "top security", "a new dimension in lock security", "a lock that no skeleton key can open" ja ties mitä superhypermahtavaa. Näiden hinta on yleensä noin 3-5€ kappale ja ovat oikealla työkalulla hyvin helppoja tiirikoida auki. Kaksi lukkoa, 1.9%:ia.


Kaksi isoa halpisriippulukkoa löytyi myös, VATTE merkkisessä (kuvassa) oli jopa suojattu sanka ja toinen oli Gotta EXTRA TOP SECURITY merkkinen. Nämä ovat kiekkohaittaisia lukkoja, joissa käytetyt avaimet ovat hopeanvärisiä, rosoisia pinnaltaan ja symmetrisiä. Tiirikoitavuus on suht helppoa oikeanlaisella työkalulla, sillä kiekoissa ei ole hämylovia yleensä ollenkaan. Hintaa tällaisella lukolla on noin kymmenen euroa, ja tämä edustaa 1.9%:ia.

Sang Lock riippulukkoja, joita Clas Ohlson tietääkseni myy ainoana täällä Tampereella löytyi myös. Yksi 30mm:n ja kaksi 40mm:stä, eli 2.8%:ia. Nämä ovat asiallisen näköisiä ja viimeistellyn oloisia lukkoja, mutta äärimmäisen helppoja tiirikoida. Hintaa on alle vitosen kappale ja ovat kaikki messinkirunkoisia.

MAN SYSTEM merkkisiä riippulukkoja löytyi kaksi. Messingistä tehtyjä, tappihaittaisia pikkulukkoja, hintaa varmasti alle vitosen yhteensä. 1.9%%:ia tilastosta.

ABUS 65/40 messinkilukko oli suht yleinen näky, näitä nimittäin löytyi seitsemän kappaletta, eli 6.5%:ia. Kyseessä on noin kymmenen euron arvoinen lukko ja tarjoaa keskinkertaista suojaa tiirikointia vastaan, sillä se sisältää turvatappeja ja avainprofiili on suht mutkikas.

ABUS INOX T84M9/40, messinkinen riippulukko, jossa mustasta vinyylistä oleva kuori. Tyylikäs, keskivaikea tiirikoitava pienen avainkäytävän takia ja hintaa hieman alle kymmenen euroa kappale. Yksi löytyi, joten 0.9%:ia.

Numerokoodilla toimivia lukkoja löytyi kaksi kappaletta, joista toinen oli nimetön ja toinen ABUS merkkinen. Molemmat olivat 3-numeroisia lukkoja ja molemmissa on heikkoutena niiden helppo dekoodausmenetelmä, jossa sankaa vetämällä ja pyörittämällä jokaista kiekkoa vuorotellen voi löytää oikean kohdan numerokiekolle todella nopeasti ja saada lukon auki alle puoleen minuuttiin. Toinen menetelmä olisi käyttää pientä muovinpalasta, jolla tunnustellaan numerokiekon sivulta "normaalista poikkeavaa" kohtaa ja yleensä tästä lukemasta vähennetään viisi, jotta saadaan oikea kombinaationumero. 1.9%:ia oli siis numerolukkojen osuus kaikista.


KRAFT merkkisiä laminaattirunkoisia riippulukkoja löytyi neljä kappaletta, eli 3.7%:ia. Kyseessä on nelitappinen tappihaittalukko, jossa on kaksoistelkeävä sanka. Lukko on suht kestävä rungoltaan, mutta äärimmäisen helppo tiirikoida, shimmata, jäljennyttää ja avata lyöntiavaimella. Lukon suosio piilee hinnassa, joka on tasan kaksi euroa Vapaa Valinnasta. Tiirikointiharrastuksen aloittelijalle tämä on hyvä lukko, mutta ei häkkivaraston oveen.


K'TECH, hyvin perusmallinen messinkiriippulukko. Nelitappinen lukko, ainut tiirikointia haittaava ominaisuus on hieman kapea avainkäytävä, sekä järjetön epätarkkuus itse avainpesässä. Tämä klappi ilmenee myös yritettäessä avata oikealla avaimella, jolloin pesä tuntuu nirhaavan vastaan, vaikka lukko olisi öljytty. Tämä johtuu suurista toleransseista sekä halvasta työstä sekä pienistä osista, jolloin kaikki ei liiku siihen suuntaan kuin pitäisi ja pääsee kääntyilemään ja liikkumaan väärään suuntaan hieman, näin jumittaen lukkoa. Halpa mutta turha, edustaen 2.8%:ia.

BEDI, halpislukkojen yksinvaltias melkeinpä, ainakin yhdessä vaiheessa täällä Hervannassa. Siwa tätä myi huokeaan euron kappalehintaan ja tulikin ostettua pari näitä ja todettua, että sontaa ovat. Molempien lukkojen avaimet kävivät toisiinsa ja myöhemmin huomasin, että lukon sai tiirikoitua ihan pelkällä nuppineulalla. Valitettavasti näitäkin löytyi tutkimuksissa 11 kappaletta, eli 10.2%:ia.


BULL merkkinen messinkiriippulukko, joka on nelitappinen ja liian halpa. Liian halpa tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että lukon osien pienuus ja suuri epätarkkuus tekevät tästä lukosta melkein mahdottoman avata edes oikealla avaimella, kun avainpesä vain venkoilee ja nirskahtaa avatessa. Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että avain on valmistettu nirhaamalla paloja pois tylsillä saksilla, sillä avaimessa on selvä leikkuujäyste ja avaimen samat leikkaukset eivät samoilta näytä. Näitä ei onneksi löytynyt kuin yksi kappale, eli 0.9%:ia.

POWER merkkinen messinkiriippulukko, yksi kappale, 0.9%:ia. Käytännössä sama kuin tuo BULL merkkinen riippulukkokin, oli vain hieman isommalla avaimella oleva.


Tri-Circle on kiinalaisvalmisteinen riippulukko, jota yleisimmin tapaa nimenomaan rautakuorisena, mutta harvemmin myös messinkikuorisena. Tämä lukko on yllättävänkin hankala toisinaan tiirikoida, johtuen pääasiassa sieniturvatappien käyttämisestä. Kaikissa malleissa näitäkään ei ole ja tällöin vastusta tarjoaa lähinnä herkästi ruostuva rakenne. Tri-Circle lukoista on kymmeniä erilaisia "halpiskopioita" (kiinasta muuten nekin), esimerkiksi Tri-Heart, Tri-Square, Tri-Angle, Am Tech ja monia muita. Hinnaltaan tämä on alle vitosen lukko ja edusti, yhdessä kopioidensa kanssa, 4.6%:ia lukoista.

GLIP merkkisiä messinkiriippulukkoja löytyi kaksi, joista toisessa ei ollut mallimerkintää, mutta oli samanlainen kuin toinen, malliltaan 7512P. Kyseessä on viisitappinen lukko, jossa kaksoistelkeävä sanka ja hinnaltaan noin 5-10 EUR. Tilastosta 1.9%:ia.

WHALE merkkinen peruslukkokin löytyi, käytännössä tämä ei eroa muista nimettömistä lukoista millään tapaa, kylkeen on vain kaiverrettu WHALE nimike. Hintaa kolme euroa kappale, edustaa 0.9%:ia.

SECWISE 40 kaiverrettuja messinkiriippulukkoja oli kaksi kappaletta, eikä nämä oikein poikkea muista messinkiriippulukoista mitenkään. Neli- tai viisitappisia ja suht pienikokoisia. Kaksi kappaletta, 1.9%:ia.

DECOR 40mm on myös messinkinen ja poikkeavuus muista aika lähellä nollaa. Yksi kappale, 0.9%:ia.


ROCK on BEDI-lukkojen ohella ns. halpislukkojen keisari ja todella yleinen näky ollut monissa pukukaapeissa, varastoissa ja työkalulaatikoissa. Kyseessä on nelitappinen lukko ja täytyy sanoa, että näitä on tehty samoilla avaimilla useita, sillä oma avaimeni täysin eri paikasta ostetusta lukosta avasi kahden ystäväni ROCK-lukot, jotka olivat ostettu muualta ja täysin eri aikaan. Hintaa tällaisella lukolla on pari euroa korkeintaan, omani taisi aikanaan maksaa 1.40€. ROCK edustaa tässä tilastossa 0.9%:ia.

BURG merkkinen messinkiriippulukko, yksi kappale, 0.9%:ia. Lukossa ei nimettömiin nähden mitään erikoista ollut päällisin puolin, joten veikkaan, että se on vain perus riippulukko, johon kaiverrettu firman logo.


Nimettömiä lukkoja löytyi yllättävän paljon, yhteensä 16 kappaletta, eli 14.8%:ia. Kaikki nimettömät lukot olivat tappihaittalukkoja, joissa yleensä 4-6 tappia. Nämä ovat suht yleisiä ja todella halpoja, esimerkiksi tuollainen kuvassa oleva maksoi Biltemassa aikanaan 3.95€. Järeän kokoinen, näköinen ja painoinen, mutta aukeaa parissa sekunnissa ilman oikeaa avaintakin.

Loppuyhteenvetona voisi siis todeta, että suurin osa lukoista on lähikaupasta ostettua halpaa messinkiromua, joiden suojaustaso on jotain nollan ja naurettavan välimaastosta. Tosin tässä pätee sama viisaus kuin muissakin lukkoasioissa: lukot pitävät rehelliset rehellisinä. Mutta kun lukko on laadultaan ja tarjoamaltaan suojalta ala-arvoinen, voineekin miettiä näkeekö lukosta päällepäin, että rehellinen on pysynyt rehellisenä?

Anonyymin kommentin pyynnöstä kirjoitan tähän oman suositukseni lukosta: Abloy PL330. Siinä on paksu sanka, laatu on taattu ja lukosta ei pääse ohi ilman laajaa teknistä tietämystä hajottamatta sitä ja onhan tuo hienon näköinenkin. Hinta vain on luokkaa 30-35 euroa ja tämä pätee Classic pesälliseen. Voihan tietysti käydä Abloy-valtuutetulta lukkoliikkeeltä osamassa, jolloin sen saa vaikka Exec-pesällä varustettuna, joka on vielä varmempi tiirikointia vastaan.

Hieman halvempi vaihtoehto olisi Abus 88/50, jonka hinta on hieman reilut 25 euroa. Tiirikoitavissa, mutta todella hankala hyvän laadun takia. Tässäkin on todella paksu sanka ja siisti ulkomuoto.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olet tainut saada väärää tietoa asuntotoimistolta kotirauhasta ja sen suojasta. Kellarikäytävä voi kylläkin olla kotirauhan suojaama jolloin valokuvaamisessa tulisivat kyseeseen salakatselua koskevat pykälät - tosin salakatselupykälät koskevat vain kuvaamista jossa kohteena on ihmishenkilö. Kotirauhan häirintä rikosnimikkeenä taas koskee esim. oikeudetonta tiloihin tunkeutumista tai henkilöiden häiritsemistä.

Lukkojen, koirien, kissojen, seinien tai ovien yms. kuvaamiseen et tarvitse mitään lupaa vaikka itse tila olisikin kotirauhan piirissä. Tosin tuo kuvaaminen saattaisi aiheuttaa paheksuntaa naapuripiirissä :)

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Hei Antti!

Kiitoksia kommentistasi ja tuosta tarkennuksesta, muutin hieman kyseistä kohtaa tekstistäni luettuani Finlexistä tuosta kotirauhasta sekä salakatselusta että yksityisyyden suojasta.

Näillä näkymin siis mitään estettä ei olisi käydä kuvaamassa, mutta koska en löytänyt aiheesta mitään ennakkotapausta tai "virallista" tietoa, tyydyn tämän hetkiseen ratkaisuun kuvien suhteen ja mikäli saan vahvistuksen esittämillesi tiedoille, voinen tehdä vastaavan artikkelin joskus tulevaisuudessa uusiksi jostain muusta kellarista :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista! Olisi ollut kiva kuulla yhteenvetokappaleessa, millaista lukkoa itse suosittelisit varastokoppikäyttöön. :)

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Kiitokset kommentistasi, eipä ollut tullut mieleenkään kirjoittaa mitään suositusta :) Noh, minäpä editoin tuohon tekstin loppuun jonkinlaisen suosituksen, mutta kaikki tehköön mitä tykkää.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tuo Sanqian extra plus top security aukea disc detainer pickillä? Suurin osa noista varastojen lukoista on tirikoitavissa omasta mielestäni.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

"Eikös tuo Sanqian extra plus top security aukea disc detainer pickillä?"

Kyllä pitäisi aueta, tietysti tuo tiirikka vaatii sen, että pesää voidaan vääntää ensimmäisestä haittakiekosta auki. Jos pitää vääntää viimeisestä, niin sitten tarvitsee olla hieman erilainen tiirikka.

"Suurin osa noista varastojen lukoista on tirikoitavissa omasta mielestäni."

Tässä olet oikeassa, ainoa mikä tuottaisi päänvaivaa yleisesti olisi Abloy. Classic on mahdollista avata, samoin ainakin yksiurainen Profile, mutta Execille en ole tiirikkaa nähnyt, vaikka sekin mahdollista on.

Anonyymi kirjoitti...

Lukituksen heikoin lenkki on se, joka murretaan. Minun häkkivarastossani killuu juurikin tuollainen parin euron Lux-merkkinen halpalukko. Ei olisi mitään järkeä laittaa siihen oveen järeää Abloyta. Ovi on kiinni 2x2" karmissa kepoisilla peltiheloilla, jotka puolestaan ovat kiinni muutamalla puuruuvilla. Oven voi joko kammeta irti sorkkaraudalla, tai siistimmin akkuporakoneella saa ruuvit ja oven irti saranoiltaan alle minuutissa.

Minulla on myös avovene (Silver) kaupungin satamassa jossa on melko kepoisia lukkoja, tosin hiukan parempia laadultaan koska niiden pitää olla ruostumatonta terästä. Tässäkin tapauksessa lukon järeyden kasvattaminen olisi typerää, koska silloin varkaan kannattaisi ennemmin rikkoa veneen laatikot (repimällä kiinnityshelat irti) kuin lukko. Jos lukko rikotaan ja veneestä viedään se vähäinen irtaimisto mitä siellä on, ei haittaa, vakuutus korvaa. Mutta jos veneen laatikot tuhotaan, niiden korjaaminen siististi on erittäin, erittäin vaikeaa. Vaikka vakuutus korvaisikin rahalla, veneestä ei enää tule uuden veroista.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Kiitokset anonyymi viestistäsi :)

Tottahan tuo on, että suurin osa tai miltei kaikki varkaudet tapahtuvat rikkomalla lukitus tai muu vastaava heikko lenkki, kuten kerroit.

Hyvän lukon idea on lähinnä siinä, että estetään sen lukon mahdollinen tiirikointi. Täten pystytään estämään käyttö/varkaus ilman jälkiä, sillä mistä esimerkiksi tietäisit, että veneelläsi ei ole käyty "huviajelulla", kun se siinä rannassa edelleen lukossa on kuten jätitkin sen, tai ettei varastostasi ole hävinnyt mitään, kun lukko edelleen siinä killuu ovessa eikä murtojälkiä ole?

Tähän väliin tosin muistuttaisin, että tiirikointitapaukset ovat todella harvassa, etenkin Suomessa jossa Abloy on pääasiallinen lukituskeino, koska Abloyn lukkoihin sopivia tiirikoita on käytännössä vain muutama koko maailmassa ja niistä miltei kaikki ammattilaisilla (lukkosepillä).

Tiirikoinnistakin jäljet jää lukon sisuskaluihin, mutta päällepäin ne ei näy lukkoa purkamatta, joten siinä mielessä hyvä lukko on iso plussa lukituksessa.

Yksi suuri ongelma ns. halpislukoissa on se, että niihin voi avainjäljennyksen avulla tehdä toimivan avaimen, eikä hommaan mene parhaimmillaan kuin muutama minuutti. Tämän jälkeen varkailla/huiajelijoilla on lukkoosi sopiva avain, joten seuraavat reissut onnistuvat nopeammin kuin ensimmäinen visiitti. Mutta kuten sanoin, ovat tällaiset tapaukset harvinaisia, mutta ei mahdottomia.

Itse ainakin haluan tietää, onko varkaita käynyt ja siksi käytän lukkoa jossa avainpesä, jolle ei tiirikkaa toistaiseksi tunneta: Abloyn Protec. Hinta on isompi kuin rautakaupan Classic malleissa, mutta mieluummin maksan sen kympin tai kaksi enemmän lisätystä turvasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo AVA on muistaakseni mallia 0890. Sen lisäksi että lukkosylinterin kansi on prässätty runkoon, on tuo muovikuori liitetty ultraäänihitsauksella. Pitkäsankainen versio ei ole kovin yleinen.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä abloy lukkoon on itse tehtyjä tiirikoita markkinoilla. avaus tapahtuu aivan samalla periaatteella kuin avaisi avaimella.aikaa ei mene kun minuutti tai kaksi helpoin ja nopein on avata ovessa kiinteästi oleva esimerkiksi ulko-oven lukko. riippulukkoa onvaikeampi pitää paikallaan avaa lukkoa.
usein kun tehdään liikehuoneisto murtoja luullaan että on menty sisälle ao, avaimella ei se kyllä niin mene se tehdään vain näyttämään siltä.
kaikkiin oviin missä on kiinteä lukko missä ei ole 24h vuorokaudessa kameravalvontaa ja ovi on ouki lukituksesta jonkin aikaa vuorokaudessa näihin ei ole mitään estettä mennä sisään niin ettei varmmaan poliisikaan tai vakuutusyhtiön tarkastajakaan tajua kuinka sisään on menty. tällä tavalla on tehty varmaan useita keokkoja eikä koskaan ole jääty vastuuseen teoistaan

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Anonyymi, olisiko tarjota jotain kuvamateriaalia näistä kyseisistä tiirikoista tai onko mahdollisuutta päästä sellaiseen tutustumaan? On tullut pari kappaletta erilaisia nähtyä ja mikään niistä ei minuuttiin eikä kahteen avaa Abloyn lukkoa, mutta nopeasti kumminkin.

Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi sähköpostiini einstein@mbnet.fi

Anonyymi kirjoitti...

"Minulla on myös avovene (Silver) kaupungin satamassa jossa on melko kepoisia lukkoja, tosin hiukan parempia laadultaan koska niiden pitää olla ruostumatonta terästä."

Muistelen, että 80-luvulla veneilijät suosivat ava-riippulukkoja, koska vain niissä oli kaikki osat messinkiä. Silloin ostettiin loppuvarasto Avan miniriippulukosta, jossa oli noin puolta pienempi tai kolmasosan vakio-Ava-avaimesta oleva avain. Luulen sellaisen lukon vielä löytyvän jostain laatikosta.

Varastohäkissä on vanha itse koottu 3020.

Masa kirjoitti...

Olen kyllä samaa mieltä, että vaikka häkkivarastoon pääsy olisi myös estetty lukolla, monet käyttävät edullisia lukkoja häkkivarastoissa. Täällä Keuruulla tuli tehtyä myös kerrostalon häkkivarastossa katselmus ja yllättävän monella oli Abloy lukot käytössä. Abloyn lukot taitavat olla kyllä luotettavia lukkoja ja lukkoliikkeissä vanhaankin Abloy lukkoon voidaan teettää kopiot avaimista?

Anonyymi kirjoitti...

Saiskohan perushyvän Abloy-riippulukonki "murrettua huomaamattomasti" sillä tavalla, että rikkoo alkuperäisen lukon ja korvaa sen samanmallisella lukolla, jossa on kuitenkin erityinen lukkopesä, joka aukeaa aina kaikilla avaimilla. Lukon alkuperäinen haltija ei välttämättä koskaan huomaa. Voisi äkkiseltään ajatella, että on mahdollista. Joten ei ehkä liikaa voi tuudittautua siihen, että pelkkä tiirikoinnin estäminen antaa takuun siitä, että kukaan ei ole käyny, ellei keksi erikseen tarkastaa kaikenlaisia vaihtoehtoisia "jekkuja". :P

Riina kirjoitti...

Kiitos tästä! Meillä on Abloyn lukko, ja siihen pitäisi sarjamuutos tehdä. Olenkin sitä hieman tässä viivytellyt, mutta pitäisi ehdottomasti se ottaa asiaksi. Hyvä tietää, että ei kovin vaikeaa se ole jokaiseen lukkoon.