Tue blogiani lahjoittamalla!

29.11.07

Dutch Open 2007, Sneek

Kisat ovat ohi ja matka oli enemmän kuin onnistunut. Tapasin henkilöitä, joiden kanssa olen jutellut, henkilöitä joista en edes tiennyt ja erään henkilön, joka on alkujaan Suomesta kotoisin ja osasi suomen kieltä edelleen. Mainittakoon tässä nyt silti, että asiasta kysyttyäni, olin/olen ensimmäinen suomalainen Dutch Openissa ;-)

Oman matkani tein Finnairin koneella, joka lähti Suomesta perjantaiaamuna kello 8:15 ja oli perillä paikallista aikaa 9:45. Barry Wels oli minua vastassa kentällä ja sain siis häneltä autokyydin. Ensin kuitenkin käytiin eräällä avainaihiotukkurilla hakemassa messinkisiä aihioita kisoja varten sekä tuli siinä itsekin hypisteltyä Abloy Classic, Profile ja High Profile aihioita.

Tukkurilta matka jatkui Amsterdamiin Barryn kotiin, jossa tutustuin hänen vaimoonsa Charlotteen ja heidän lapsiinsa sekä Barryn harrastehuoneeseen. Ennen lähtöä kävimme vielä paikallisessa Office Center:ssä ostamassa kaikille osallistujille nimilappukiinnikkeet. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen auto kääntyi kohti Sneekin pikkukaupunkia.

Dutch Open 2007 siis järjestettiin 23-25.11.2007 pienellä paikkakunnalla nimeltä Sneek, joka on noin 100km Amsterdamista pohjoiseen. Siellä meille oli varattu yöpymis- ja konferenssitilat uudesta Stayokay hostellista ja hostellin baari oli myös käytössä koko tilaisuuden ajan. Baariin oli varattu viisi tynnyriä ilmaista kaljaa ja ne kestivät juuri ja juuri koko tilaisuuden ajan. Joka päivälle oli aamiainen, lounas ja päivällinen ja kaikki kuuluivat samaan hintaan, joka oli 80 euroa per naama.

Valokuvia en itse ottanut kuin muutaman kymmenen ja nekin lähinnä avainjäljennyskisasta (eng. key impressioning, oma suomennos) ja kassakaapin automaagisesta avaajasta ITL-2000. Kisoista ja muusta tapahtumasta on kuitenkin runsaasti kuvamateriaalia muiden toimesta, mutta itselläni ei ole (vielä ainakaan) lupaa julkaista kyseisiä kuvia tekijänoikeuksien takia. Toivottavasti saan muutamille kuville luvat, jotta voin ne tänne lisätä myöhemmin. Pahoittelen kuvien huonoa laatua ja etenkin videolla olevia häiriöitä, mutta digikamerani on viisi vuotta vanha ja kovia kokenut ja tämän vuoksi kuviin ilmestyy omituisia häiriöitä tuon tuosta.



Paikalla oli henkilöitä Norjasta, Saksasta, Hollannista, USA:sta, Kanadasta, Englannista ja osaa en edes tiedä, mutta pääosin Euroopan alueelta. Englannista paikalla oli John Naughton (NDE Magazinen webmaster), lukkoseppä Nigel Tolley (Discreet Security Solutions) ja hänen vaimonsa, Hollannista Barry Wels, Han Fey ja useita muita TOOOL:n jäseniä, Saksasta SSDev:n edustusta monen monta henkilöä, joista mainittakoon Arthurmeister. USA:n edustuksena toimi Schuyler Towne (NDE Magazinen päätoimittaja) ja hän myöskin toimitti tiirikointikilpailussa käytetyt Schlage-markkiset lukkopesät sekä Medecon tuotekehityspäällikkö Peter Field, joka rikkoi Dutch Openin ennätyksen pisimmästä puheesta: 5 tuntia, lounas välissä! Valitettavasti hänen esityksestään ei ole kuvia kuvauskiellon vuoksi, mutta kerrottakoon, että hän esitteli lukkojen sielunelämää halkileikkausten ja patenttipiirrosten avulla.

Hollannista paikalla oli myös kassakaappiasiantuntijat Jord Knaap vaimonsa Kaijan kanssa, sekä Paul Crouwel. Jord ja Kaija omistavat yrityksen nimeltä Knaap Junior Safe ja yllätyksenä oli, että Kaija on Suomesta kotoisin ja hänen kanssaan tulikin juteltua useaan otteeseen kotimaisella :) Jord oli tuonut paikalle automaagisen avauskoneen kassakaappia varten (autodialer), joka siis käy kaikki kombinaatiot läpi yksi kerrallaan, kunnes lukko on auki.

Paul Crouwel taasen piti muutaman tunnin luennon kymmenelle maksavalle ihmiselle kombinaatiolukon manipuloinnista (S&G 6730) ja hänellä oli opetuksessa käytössään apuvälineenä "The WASP", joka helpotti lukemien saamista numerokiekosta tarkemmin. Paikalla nähtiin myös laserosoitin kiinnitettynä numerokiekkoon, jolloin saatiin vielä suurempi tarkkuus aikaan.

Paul ja Jord yrittivät perjantaista alkaen saada "mysteerikaappia" auki, mutta epäonnistuivat. Mysteerikaappi oli siis paikalle tuotu lukittu kassakaappi, jota ei oltu avattu ja jonka kombinaatiosta ei ollut kenelläkään tietoa. Autodialerilla kaappia yritettiin avata, mutta johtuen liiallisesta öljyämisestä, autodialerin leuat olivat päässeet luistamaan numerokiekon ympärillä ja homma tyssäsi siihen. Lauantaina kaappia avattiin manuaalisesti manipuloimalla, sekä myöhemmin illalla myös tietokoneavusteisesti. Mitkään metodit eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja kaappi päätyi listalle "porattavat", mutta kyseistä operaatiota ei voitu hostellin tiloissa tehdä. Alla olevien kuvien lisäksi löytyy myös yksi minuutin mittainen video, joka on listan viimeisenä.







Han Feyn kanssa oli useaan otteeseen puhetta Abloysta ja Abloysta ja Abloysta, sekä jossakin välissä myös puhuttiin Abloysta. Han oli erittäin kiinnostunut mukanani tuomista Abloy Classic lukkopesistä ja parista riippulukosta, jotka olivat todella vanhoja ja joita hänellä ei hänen yli 180 erilaisen Abloy lukon kokoelmissa ollut, joten teimme vaihtokaupat: Han sai noin parikymmentä lukkopesää ja minä sain häneltä Abloy PL362 riippulukon Protec pesällä ja Euro-profiilia olevan, karkaistusta teräksestä valmistetun lukkopesän Protec avaimilla. Molemmissa alkuperäispakkaukset ja avainkortit ja molemmissa on Ruby-tason avaimet, tarkoittaen, että saan lisäavaimia ainostaan häneltä. Kaupanpäällisena sain vielä Abloy PL260 riippulukon rungon, josta uupuu sanka sekä lukkopesän haitat ja porasuoja ja sen ruuvi. Kuvista on sensuroitu avainkortista ainoastaan avainprofiilinumero hänen pyynnöstään. Han myöskin vaihteli Abloy Protec pesiä muidenkin kanssa ja jaossa oli myös geneeristä NA77FF avainprofiilia, joka tunnetaan Sapphire-tasona.



Paikalla oli siis kolme konferenssitilaa, joista yksi oli varattu myytäville tavaroille, toinen kassakaappiavauksille ja esityksille ja kolmas oli itse kisoille ja esityksille. Myynnistä vastasi pääasiassa Stefan, joka myi HPC:n tiirikoita irtotavarana ja monia kiinalaisvalmisteisia Mul-T-Lock tiirikoita suht huokeaan hintaan. Myynnissä oli myös pyöreitä pikkuviiloja avainjäljennyskisoja varten, mutta avainleukoja ei monien harmiksi löytynyt valikoimasta.

Itse Openin eli tiirikointikisat voitti Julian Hardt, toisena Peter Danilov ja kolmantena André Matuschek. Koko kärkikolmikko on saksalaisesta SSDev lukkoharrastajaryhmästä. Neljännen sijan sai Nigel Tolley Englannista ja viides sija meni USA:han Eric Schmiedelin ansiosta.

Avainjäljennyskisan voitti Manfred Bölker Saksasta ajalla 5min 19s, toiseksi sijoittui Barry Wels Hollannista ajalla 5min 47s ja kolmanneksi Oliver Diederichsen ajalla 6min 20s, myös Saksasta. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että 22:sta osallistujasta ainoastaan 11 sai lukon auki annetussa tunnin ajassa. Myöhemmin Kaija ja eräs toinen ensikertalainen onnistui avaamaan kisassa käytetyn lukon avainjäljennystekniikalla kahteen tuntiin, joten onko ollut kilpailijoilla vain kisapaineita vai hieman liikaa ilmaista juotavaa ;-)



Oma esitykseni Abuksen kiekkohaittalukkojen turvallisuusongelmasta meni oikein hyvin ja oli kestoltaan noin 20 minuuttia. Kuulijoita oli paikalla parisenkymmentä, mutta kuvia ei ainakaan tietääkseni kukaan ottanut, vaikka kuvauskieltoa ei ollut. Noh, eipä siinä paljoa kuvattavaa olisi ollutkaan, minä näyttämässä kahta kuvaa tietokoneelta ja puhumassa tekniikasta ja sen käytettävyydestä. Schuyler Towne oli pitänyt aiheesta pienen puheen aikaisemmin USA:ssa eräällä yliopistolla ja pyysinkin häntä hieman kommentoimaan aiheesta puheen aikana. Ottaen huomioon yleisen arkuuteni pitää esityksiä, oli omituista kuinka luontevasti tämä sujui, vaikka puhuin "tuntemattomille" ihmisille ja kielellä, jota pääasiassa kirjoitan ja luen, enkä niinkään puhu.

Paluumatka Sneekistä Amsterdamiin sujui Mike B.:n kyydillä ja matkan aikana ostin häneltä Sargent & Greenleafin R6700 sarjan kombinaatiolukon, jossa on Spy-Proof numerokiekko, eli kiekon numerot ovat peitetty sivuiltaan. Kombinaation vaihtoavainta ei tullut mukana, joten täytynee sellainen tehdä itse. Lukko on luokan 2 lukko, eli pitäisi olla enemmän kuin helppo avata manipuloimalla manuaalisesti. Alla pari kuvaa lukosta avattuna.



Muita lukkoja, joita siis joko vaihdoin Abloy Classic ovipesiin tai sain ilmaiseksi tai ostin, on seuraavissa kuvissa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy tiirikkasetti, jonka sain lahjana Barrylta. Seuraavana näkyy Abloy PL330 oletettavasti Disklock versiona ilman avainta, eli pakko tuhota poraamalla hyvä lukkorunko ellei joku tunnusta omaavansa John Fallen tulkkia tälle. Tämän siis sain Schuylerilta ilmaiseksi. Tuossa sekalaisia lukkoja sisältävässä kuvassa on uusi Yale sylinteri pakkauksineen, kaksi American riippulukkoa, joista toisesta puuttuu yksi avaintappi, ja etummaisena kuvassa näkyy Schlagen lukkopesä, Sargentin lukkopesä avaimineen ja oikealla vipuhaittalukko Englannista ilman avainta ja hieman ruosteisessa kunnossa. Viimeisessä kuvassa näkyy kuusi Fichet 484 lukkoa, joista uupuu ainoastaan ulkokuori, mutta muuten osat ovat tallessa ja avainkortit löytyy.



Kaiken kaikkiaan matkani oli todella onnistunut, enkä olisi matkalle päässyt ilman tukea monilta suomalaisilta tiirikointi- ja lukkoharrastajilta, vanhemmiltani sekä muutamalta ulkomaalaiselta, joten tahdon kiittää kaikkia, jotka ostivat minulta tiirikkasettejä, lukkoja, halkileikkauksia ja lähettivät onnittelunsa! Kiitos, minä arvostan näitä kaikkia!

Toivottavasti pääsen lähtemään matkaan myös ensi vuonna, uusin jutuin varustettuna ja toivottavasti ehdin myös poiketa Han Feyn luona kuvaamassa hänen kokoelmaansa. Aikaa on vuoden verran valmistautua ja kerätä varoja, joten parasta aloittaa samantien ;-)

3 kommenttia:

HF905 kirjoitti...

WAU! Kiitos matkaraportista. Nyt on sitten kokemusta suomessakin miten tapahtuma järjestetään joten.... :)

misterjukka kirjoitti...

oletkos tullut ajatelleeksi että kun rikollisjärjestöt saa tietää sun taidoista noitten lukkojen suhteen, niin jotkut niistä saattavat ottaa yhteyttä sinuun ja tilata "keikan", ja on niillä keinot jos et suostu yhteistyöhön niiden kanssa (kiristävät vaikka tyttöystäväsi peukaloruuvia katkeamispisteeseen)

eikö olis parempi ettet esittelis juuri taitojasi julkisesti, ihan vaan oman ja läheistesi turvallisuuden vuoksi?

eikä tämä viesti ole uhkaus, vaan ihan asiallinen huomio

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

misterjukka, kuvailemasi tapainen tilanne on aika kaukaa haettu ja siinä on sellainen pieni ongelma, että en minä niitä lukkoja auki pysty loihtimaan, saati loihdi.

Ongelmaa korostaa entisestään se, että lukon avaaminen tiirikoimalla on A) epävarmempaa ja B) aikaa vievempää kuin käyttää porakonetta, polttoleikkauslaitteita, rautakankea, sorkkarautaaa, kiveä, tai muuta vastaavaa.

Myös voidaan ottaa tämä aspekti, että miksi ne minua pyytäisi, kun ammattilaisia löytyy jokaisesta lukkoliikkeestä? Liäsksi avoimesti esiintyviä tiirikkaharrastajia löytyy muitakin, ei välttämättä Suomesta, mutta löytyy kuitenkin.

Ystävääni on Israeliin yritetty saada hommiin ja hän on kieltäytynyt ja edelleen on hengissä läheisineen, joten miten tilanne eroaa Suomessa?

Olisiko Kimi Räikkösen ja Mikka Häkkisenkin paempi kaahailla suljettujen ovien takana, etteivät vaan joudu pakoautokuskeiksi?