Tue blogiani lahjoittamalla!

15.10.11

Abloy avainviilausjigi

Pitkällisen suunnittelutyön ja kiirellisen koneistuksen tuloksena tuli tehtyä pieni lisä omaan työkalukokoelmaan. Kyseessä on tavallaan avainjyrsin, vaikkakaan sillä ei jyrsitä vaan viilataan avain. Tähän viilausjigiin tein avainkehdon, johon sopii Abloy Classic avainaihiot, mutta on mahdollista myös tehdä jatkossa avainkehto Profilen aihioille myös. Pienellä lisäyksellä avainkelkkaan olisi mahdollista myös viilata ns. vääränkätisiä avaimia, joissa on siis "jyrsinnät" toisella puolen avainta. Näitäkin lukkoja on tullut muutamia vastaan, mutta ovat tosiaan harvinaisia.

Avainviilaimessa on muutama nitrattu teräspinna, jotka ohjaavat viilaa ja estävät viilaamasta liian syvälle. Huoltoa ja säätöjä varten laite on helppo purkaa vain ruuvaamalla avainkelkka ulos rungosta ja kuusiokoloavaimilla osat saa toisistaan erilleen. Viilainta käytettäessä pienen pientä viilauspurua voi mennä liikkuvien osien väliin ja aiheuttaa tahmaamista, mutta ainakaan toistaiseksi useiden avainten viilaamisen jälkeen näin ei ole tapahtunut.

Rungon pohjaan jyrsin vielä pienen syvennyksen, johon stanssasin hyvinkin vapaalla kädellä mikä tämä härveli on, kuka sen teki, missä ja milloin. Lopuksi hioin syvennyksen hiomakivellä tasaiseksi, jotta teksti erottuisi paremmin.

Pääsyy tämän työkalun tekoon oli 21.10. alkava LockCon tapahtuma jälleen kerran Hollannissa, jonne aion osallistua ja viedä työkalun mukanani. Osittain tämä työkalu myöskin liittyy esitelmääni, jonka LockConissa pidän ja jonka aiheena on Abloy Classicin avainjäljentäminen (eng. impressioning). Tällä avainviilausjigillä kun voi myös valmistella avainaihiot jäljentämistä varten kuntoon ja käyttää sitä viilausapuna jäljentämisen edetessä.

Lähden tuonne Hollantiin jo 20.10. torstaina ja palailen seuraavan viikon puolella. Päivitän matkakuulumisia kotiuduttuani, sillä uskon ettei matkan aikana liiemmin ole aikaa istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan.